perjantai 17. kesäkuuta 2016

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista

Ei mitään uutta, ei mitään jännää. Koko kevät on oikeastaan uiskenneltu aika tummissa vesissä ja nyt tuntuu, että riittää jos päivän kerrallaan astelee eteenpäin. Blogista en halua tehdä masentunutta valitusvirttä ja ihan rehellisesti en ole jaksanut edes yrittää kirjoittaa niistä pienistä kivoista hetkistä, joiden avulla jaksaa.

Käytiin Ranskassa pooloa pelaamassa. Pomo pelasi, minä hoidin hevoset ja hollantilainen sekä koirat hengaili mukana. Siellä oli kivaa, aurinkoa, lämmintä ja väriä. Turha ehkä mainita, että meillä on keskieurooppalainen sää, kolmas aurinkoinen päivä tässä kuussa saattoi juuri loppua.

Pikkumusta täytti vuosia, oli hyvä syy juhlia. Oli hatut, ilmapallot ja sankarille kakkua. Itse lopetin röökaamisen maaliskuussa ja on kakku maistunut. Sitä ei kuulemma huomaa, vaikka vaaka päivittäin niin väittääkin. Onneksi tuokin jo helpottaa.

Sanoinko jo että on sadellut? Ilmoja pidellyt? Taukoaa se sadekin, hetkittäin. Joo ja koti-ikävä. Koulujen loppumisen suvivirsihypetys sai itkun kurkkuun noin sata kertaa. Veljenpoika sai valkolakin, tädillä vähän ikäkriisi iski ja sitten oli taas se suvivirsi. Ehkä kymmenen vuoden päästä koirista jättää aika ja mekin päästään Suomeen.


Kyllä tää tästä. Jos heinäkuussa vaikka alkaisi kesä?
Pitänee useammin kirjoittaa väkisin positiivisia ajatuksia, mieli on heti paljon iloisempi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!