keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Tupakkitauko

Olin kypsytellyt ajatusta jo jonkin aikaa. Vielä pidempään olin keksinyt naurettavia tekosyitä miksi ei nyt. Viime keskiviikkona heitin viimeisenkin tekosyyn nurkkaan ja marssin apteekkiin. Nikotiinilaastareita, kiitos. Lounaan jälkeen vedin ketjussa kaksi tupakkaa ja heräsin inhoa. Liimasin laastarin käsivarteen. Päässä juoksi muurahaisia. Ei tehnyt mieli polttaa. Olin ostanut kerran vuorokaudessa vaihdettavia laastareita. Ensimmäinen aamu ilman tupakkaa oli jännä. Kupillinen teetä on juuri sopivan lämpöistä juotavaksi tupakan jälkeen. Poltin suuni. Viimeiset tunnit ennen uutta laastaria pyörin ympyrää. Söin puoli kiloa ystävän lähettämiä irtokarkkeja kahdessa päivässä. Leivon mokkapaloja ja porkkana kakkua. Ostin tarjouksesta kolme isoa Milkan suklaalevyä. Tupakan sijaan heitin suuhun kurkkupastillin - niitä, joiden liiallisella käytöllä on laksatiivisia vaikutuksia.





Neljäntenä laastaripäivänä mietin edelleen voiko tämä toimia vai olisiko laastarin vaikutus sittenkin vain korvien välissä. Viidentenä päivänä en enää vaihtanut uutta laastaria. Tupakoinnin lopettaja lihoo keskimäärin 2,7 kiloa. Minä viikossa kaksi. Ensimmäiset kolme päivää ilman tupakkaa tai korvaavia tuotteita meni ehkä liiankin helposti. Neljäntenä kokonaan-ilman päivänä halusin syödä seinät ympäriltäni.

Nyt on taas helpompaa. Vielä en uskalla sanoa että lopetin, mutta aika lähellä ollaan. Edes kauppareissun aikana sattunut ison koiran ripulivahinko ei saanut mieltä sortumaan. Koska voi sanoa, että lopetin?

Ensimmäistä kertaa yritin saada tabletilla kuvia mukaan, onnistuikohan?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kolmikieli

Ajattelin olla kolmikielinen. Meillähän on arjessa käytössä enimmäkseen englanti ja italia, joihin sitten sekoitetaan sitä kolmatta kieltä:  suomea, hollantia tai saksaa tilanteesta ja kuulijoista riippuen.

Usein ajattelee monikielisyyden olevan rikkaus, joka pitää aivot vetreinä. Onhan tuo totta, melkein päivittäin huomaan oppivani uusia sanoja hollantia, vaikka en kieltä varsinaisesti osaakaan. Mutta on tässä kyllä vähän huonojakin puolia ja vastaan tulee tilanteita kun tekee mieli lyödä päätä seinään.

Meidän koiratkin on monikielisiä. Isompi puhuu enemmän hollantia, onhan se opetellut ihmiskielen alkeet ennen blondin astumista kuvioihin. Pienemmän koiran kommunikaatio painottuu italiaan ja toisinaan pihalla koirille eri kielisiä kutsuja huudellessa tulee mietittyä mikä järki oli opettaa niille eri käskyt. Ymmärtävät nuokin useampaa kieltä - englannin cookies ja hollannin koekje on parempi tavata kirjain kerrallaan jos ei halua keksiapajille pyrkivää koiraa viereensä.

Jotkut sanat tietysti vakiintuvat yhdelle kielelle. Itse osaan hevossanastoa melko hyvin italiaksi ja englanniksi, mutta hollantilaiselle hevosen varustus on helpompaa italiaksi. Rakkautta tunnustetaan eniten italiaksi, mutta jos haluan hollantilaisen tietävän että ihan oikeasti tosissaan tykkään, vaihdan hollantiin.

Monikielisyys tekee kommunikoinnista tietysti helpompaa, etenkin kun toinen ymmärtää suunnilleen samat kielet. Ei haittaa vaikka ei kesken italialaisen lauseen muistaisi mikä sisäkumi on, sen voi heittää väliin englanniksi. Toisaalta mietityttää, että pitäisi joskus ihan oikeasti vaivata aivosoluja ja etsiä se kadonnut sana, eikä turvautua siihen ensimmäiseen mieleen tulleeseen.

Hollantilainen muuten ymmärtää yllättävän hyvin, kun toisinaan julkisen itseäni miten on taas jätetty kaikki levälleen, tai kerron pikkukoiralle miten miehet on just tollasia. Selvää suomea siis, vaikka luulin sen osaavan vain ihannoitiin sanoja.