keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Vieraiden ikävää

Huhtikuun viimeisenä lauantaina hollantilainen suuntasi auton Itävallan puolelle juna-asemalle noutamaan pitkään odotettuja vieraita. Äiti puolisoineen sekä kummivanhempani viettivät meillä viikon, ja liittyihän joukkoon vielä Saksan täti miehensä kanssa. Kuuden suomalaisen, yhden hollantilaisen ja yhden saksalaisen voimin vietetty viikko toi uutta puhtia arkeen, mutta jätti taas hieman isomman kaipuun koti-Suomeen. Äidin noustua autosta halattiin pitkään ja todettiin yksimielisesti, että kaksi vuotta on vähän turha pitkä aika ilman tapaamisia.


 Vieraita kierrätettiin meille tutuissa, ja myös uusissa paikoissa. Aurinkoisen päivän picnic oltiin suunniteltu tutulle Dobbiaco-järvelle, kun vanha talonmies vinkkasi että Bries-järvi olisi kauniimpi ja nyt vielä tyhjä turisteista. Kaiken se tietää.

Hollantilaisen kanssa tietysti tehtiin töitä suunnilleen normaaliin tapaan. Onneksi on noin ihanan omatoimisia vieraita, jotka hoitavat itselleen aamiaista, eivät välitä vaikka yksi sateinen päivä vietetään sisätiloissa tai jos Venetsiaan mietitty reissu ei toteudukaan liian pitkän ajomatkan vuoksi. Hollantilainenkin totesi, että vähemmän vaivaa tuosta suomipoppoosta on, kuin yhdestä hänen serkuistaan.


Vappuaattona illastettiin läheisessä ravintolassa, ja asiaankuuluvat koristeet oli saatava. Ei ollut vaikea arvata kolmesta vappuhuiskasta, mitkä olivat äidin ja tyttären kädenjälkeä ja mikä puolestaan artesaanikummitädin taidonnäyte. Ravintolan kokki ilmeiseti piti suomalaisesta pöytäseurueesta (tai viiniä kului riittävästi), kun innostui tarjoamaan kaksi kierrosta grappasnapseja aterian päälle.

Viikon jälkeen kaksin kotona tuntuu hiljaiselta. Vielä tänäänkin iltapäivällä huutelin että otatko äiti kahvia, mutta kukaan ei vastannut. Piti juoda kahvit kaksin uusista Muumi-mukeista Pandan suklaan kera. Nähdäänhän, äiti, taas pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!