perjantai 16. tammikuuta 2015

Minne katosit, innostus?

Lokakuussa uuden talon vuokrasopimuksen kirjoittamisen jälkeen oli ihanaa puuhata omassa puutarhassa. Kevääseenn mennessä kaikki olisi siivottu, paikoillaan ja täynnä uutta ja kukkivaa. Tuli joulukuu ja ongelmat. Uudelta talolta löytyy myös hevosille pelto, joten tietenkin hevosten häätöilmoituksen saavuttua kysyttiin naapurilta, voidaanko laittaa ne sinne jos ei muuta paikkaa löydy. Alkuun tämä sopi naapurille, lupasi jopa auttaa rakentamaan hevosille katoksen. Muutaman tunnin päästä sama naapuri koputteli meidän kotiovelle: tosiaan, taloa ei ole vielä ositettu, olisi parempi jos te ja hevoset pysyisitte poissa, kunnes ositus on tehty.

Vuokranantaja, naapurin serkku, otti asiakseen soittaa naapurille. Oli uhkaillut poliisilla ja mitä lie. Tietenkin naapurille taas sopi, jos hevoset siihen pellolle tulee. Olisi kuitenkin parempi, jos me ei muuteta ennen kuin ositus on tehty. Tässä välissä mietittiin jo vuokrasopimuksen purkamista. Talon pihassa tönöttää sortuva talli, ja sen purkamiseen suunnitellut rahat käytettiin uuteen autoon. Vuokranantaja ei purkua maksa ja koko piha näyttää sotatantereelle. Vuokranantaja ehti kuulla meidän mietteistä sopimuksen purkuun liittyen ja soitteli taas: miettikää nyt, jätetään yhden kuun vuokra väliin. Hyvä tästä tulee. Vuokranantaja oli tietenkin taas uhkaillut naapuria: nyt naapuri joutuisi maksamaan menetetyt vuokrat, jos me puretaan vuokrasopimus. Tietenkin naapuri on nyt mielinkielin: teette ihan mitä haluatte.



Ei kauheasti innosta. Vuokrasopimuksesta pääsee eroon kolmen kuukauden irtisanomisajan jälkeen. Samalla vaivalla vietetään kesä uudella talolla, sen verran rahaa ja aikaa siihen on jo nyt pistetty. Vaikka pihalla olisikin sortunut talli ja vaikka naapuri valittaisikin kaikesta mahdollisesta. Hoidetaan hevostenpitoon paperit viimeisen päälle kuntoon ja pidän niitä vaikka keittiössä, jos siltä tuntuu. 


Maanantaina tähän soppaan pilkisti vähän valoa. Selailin ajankuluksi nettiä ja löysin kivan mahdollisuuden. Uusi työ, uusia tuulia. Laitoin viestiä eteenpäin ja parin tunnin päästä puhelin soi. Vaikutti ihan lupaavalta. Nyt odotellaan seuraavaa yhteydenottoa. Kaikki raajat ristissä toivon, että tämä onnistuu. Olen täysin valmis näyttämään takapuolta auton takaikkunasta entiselle tulevalle naapurille ja vilkuttamaan iloisesti tutuille tyhjille kaduille: nähdään toiste! Mutta tämä odottaminen ja epätietoisuus, se repii ja raastaa. Ei huvita, ei kiinnosta mikään. Kyttään jatkuvasti puhelinta: riittäähän akku, onko kuuluvuutta, onhan soiton äänenvoimakkuus täydellä? Soi jo!


Kuvat tänä aamuna otettu. Sopii niin mainiosti tähän hetkeen. Juuri sen kymmenen metriä eteensä tietää, mitä on tulossa. Toivottavasti selkenee pian.

4 kommenttia:

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!