tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 16

Joulukalenteria ideoidessani kysäisin hollantilaiseltakin mitä jouluun kuuluu. Sain listan aika pitkälle samoja asioita, mitä olin jo itse kirjannut ylös. Kaksi kohtaa hollantilaiselta kuitenkin listalle päätyi: tuli ja lumi.

Itse en lunta juurikaan kaipaa. Ne muutama päivä vuodessa, mitä meillä saadaan lumesta nauttia, riittää ihan mainiosti. Jouluaatolle ottaisin kuitenkin mielelläni muutaman pakkasasteen ja hiljaa leijuvan lumisateen. Tänä vuona sääennuste lupaa jouluaatoksi aurinkoista säätä ja kymmentä astetta lämmintä.

 Kotikatu hetken valkeana tammikuussa 2014.

Tulta meidän joulusta löytyy vain kynttilöiden muodossa. Löytyisi meiltä kaksi takkaakin, mutta eipä niitä juuri käytetä. Ainoastaan keittiön takassa on lasinen luukku, josta tulta edes voisi ihailla, mutta ei sen takia viitsi keittiössä istua. Yläkerran takan taakse sytyttelen kuitenkin joka ilta rivin kynttilöitä. Pitkään mietin, onko tämä kynttilähössötys ihan vain naisten juttu, mutta perjantai-iltana minun ollessa töissä hollantilainen oli sytytellyt kynttilöitä ja jouluvalot ihan omaksi ilokseen.


2 kommenttia:

  1. Kyllähän teillä kauniilta näyttää lumenkin kanssa! Minäkään en lunta kaipaile, mutta nyt kun olemme menossa Suomeen jouluksi, onhan se kiva jos siellä sitä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hetken kaunista, yleensä vaan loskaantuu nopeasti, ja tiethän täällä putsataan kokonaan lumesta mahdollisimman pian. Pari päivää vuodessa tätä iloa riittää, valkea joulu kuuluu sinne Suomeen. Toivotaan teille valkeaa, mutta ennenkaikkea rauhallista ja nautinnollista joulua!

      Poista

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!