torstai 6. marraskuuta 2014

Turpaterapiaa

Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää.

Mitä tahansa teenkin hevosten kanssa, pystyn unohtamaan kaiken mahdollisen mieltä painavan. Jotenkin niiden kanssa tulee oltua niin läsnä siinä hetkessä, että murheet jäävät. Isomman pään kanssa jaetut omaa päätä painavat rypyt tasoittuvat. 

Kun mietin parhaimpia tai unohtumattomimpia hevosten kanssa koettuja hetkiä, niitä lähes poikkeuksetta yhdistää yksi asia: ei satulaa. Suomessa talvella kuun valaisemalla pellolla hangessa ystävän kanssa ilman satulaa ratsastamassa, Kreetalla merenrannassa laukkaaminen ilman satulaa, syksyisellä metsätiellä, kun hevoselle voi kuiskata mennään. Ilman satulaa ratsastaessa tuntee hevosen lämmön, hengityksen ja jokaisen liikkeen. 

Kun pikkumusta muutti meille, en edes uskaltanut haaveilla rentouttavista ilman satulaa tehdyistä retkistä. Nyt viimein tuli tunne, että voisin kokeilla. Vaikka Junnu onkin lomaillut melko pitkään ja yleensä sille kertyy pöllöenergiaa, nyt halusin kokeilla. Toki minimoin riskit ja pysyttelin laitumen lankojen sisäpuolella, - Futuro sai seurata halutessaan - viritin ponille narun kaulaan ja varasin taskun täyteen leivänpaloja. Polle mättään viereen ja selkään. Ei mitään, poni otti leipänsä, kääntyi, käveli ja ravasi niin kuin halusin. Lisää leipää, rapsutuksia, valtavasti kehuja ja ratsailta. 


Taskunpohjalle jäi leivänmuruja ja onnenmurusia.

2 kommenttia:

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!