keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Minähän osaan

Joskus aiemminkin olen blogissa kertonut, että italian puhuminen on minulle toisinaan vaikeaa. Vajaa neljä vuotta sitten saapasmaahan saapuessani kielitaitoni oli tasolla ciao. Ensimmäisen vajaan vuoden olin töissä paikassa, jossa työkielenä oli tuttu ja turvallinen englanti. Tuosta paikasta päädyin tilalle, jossa puhuttiin enimmäkseen italiaa. Sormi oli suussa ja kotiinkin tuli ikävä. Hätäpuhelu äidille pelasti: pian postipoika kantoi minulle italian alkeita käsittelevän kirjan ja pussillisen Pandan lakuja. Noilla loistavilla eväillä kielioppi loksahti aavistuksen paikoilleen ja päähän jääneet sanat saivat tuekseen ihan oikeita lauserakenteita.

Edelleen hollantilaisen kanssa kotioloissa puhutaan enemmän englantia. Englanniksi löytyy kutakuinkin joka sana, italiaksi useita sanoja joudun vielä hakemaan. Toisaalta olen oppinut uusia sanoja pelkästään italiaksi - joidenkin tarkkaa vastinetta en tiedä edes suomeksi. Italialaisille puhumista olen kuitenkin arastellut, pelkään tekeväni virheitä, pelkään etten tiedäkään jotain tiettyä sanaa. Hollantilainen on tottunut toimimaan minulle tulkkina tai vähintään henkisenä tukena.


Vanhanajan viiniä -postaukseen kuvia himoitessani pyysin tuttuun tapaan hollantilaista tueksi ja turvaksi - puhumaan puolestani joukolle italialaisia. Hollantilaisella oli jotain todella tärkeää kesken, ja hän tokaisi minulle tulevansa pitämään kädestäni ihan hetken päästä. Sisuunnuin hieman ja painuin pihalle ihan yksin. Osasin ihan itse kohteliaasti kysyä saanko kuvata, osasin vastata vitsikkäästi ettei kuvat päädy facebookin elleivät viininpolkijat niin itse halua. Osasinpa myös kertoa naapurin sedälle, että minä olen nähnyt viininpoljentaa ennenkin, mutta tiedän ihmisiä, jotka eivät ole. Aika paljon puhetta ujolle blondille.

Sadonkorjuun viimeisenä päivänä odotin UPS:n toimittamaa pakettia. Aavistelin olevani vielä viinitarhoilla paketin saapuessa, niinpä kysyin pomolta sopisiko paketti toimittaa heille, kun kerta kotona ovat. Hollantilaiselta meni kyseinen keskustelu ohi, ja hetken päästä hän oli aloittamassa samaa keskustelua pomonsa kanssa. Ei tartte hei, kyllä mäkin osaan! Osasin myös selvittää myöhemmin soittaneelle UPS:n kuriirille, etten ole itse kotona, mutta paketin voi toimittaa pomolle, joka kyllä tietää asiasta.


Apteekissakin uskaldan jo asioida ihan itsenäisesti. Apteekin yliselkeästi artikuloiva tätikin on alkanut puhumaan hieman normaalimmin minulle. Kuvissa esiintyvä tiikerikakkukin liittyy ihan oikeasti asiaan. Kävin nimittäin lainaamassa kakkuvuoan (enkä edelleenkän tiedä, mikä mokoma on italiaksi!) sekä kananmunia naapurista. Ihan itte. Tiikerikakunkin leivoin toista kertaa ikinä koskaan, ihan hyvähän tuosta tuli. Saan taas taputella itseäni ylpeänä olalle: kyllä mä jo osaan ihan ite!

1 kommentti:

  1. Olen opiskellut italiaa ties kuinka kauan ja edelleenkään en pärjää italian kielellä kuin ystävien kanssa. Vieraiden ihmisten kanssa menen aivan lukkoon. Monesti tulee lähes fyysisiä oireita, sydän hakkaa hullun lailla ja pyörryttää. En muista yhtään ainoaa italian kielistä sanaa ja tämä on todella turhauttavaa. Tähän kun ei auta edes se, että pänttäisin lisää sanavarastoa. En tiedä onko tälle edes mitään tehtävissä, kun vika taitaa olla korvien välissä.

    VastaaPoista

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!