torstai 30. lokakuuta 2014

Mies kauhan varressa

Meillä on hollantilaisen kanssa aika selkeä jako keittiössä: minä kokkaan eniten. Toisinaan annan tuolle vapaat kädet tehdä jotain oman maan makuja, mutta keittiössä odottava sotku rajoittaa näitä kertoja. Erikseen on muutama spesiaali, jotka hollantilainen hoitaa aina, kuten kaikki tomaattikastikkeet.

Alkuviikosta saimme ystävältä palan villisikaa, jonka hollantilainen sai tänään kokata. En ole kovin sinut isojen lihapalojen kanssa, eikä minulta löydy hauduttamiseen tarvittavaa kärsivällisyyttä keittiössä. Tänään hollantilainen sai siis vapaat kädet illallisen suhteen ja hyvä niin.

 Ensimmäisenä keittiöön ilmestyi valkoisia tryffeleitä -
näiden satokausi on alkanut, ja naapuri antaa näitä pieniä meille.

 Possu sai kypsyä punaviinissä seuranaan herkkutatteja ja valkoista tryffeliä. Parin tunnin hauduttaminen antoi possulle loistavan maun ja pehmensi lihan sopivaksi. Seuraksi possulle hollantilainen teki perunamuussia, myöskin valkoisella tryffelillä höystettynä. Täydellinen illallinen! Tämän valmistaminen ei edes saanut suurta kaaosta keittiöön, ilmeisesti raaka-aineita oli käytössä kokille sopiva määrä. Taidanpa päästää tuon keittiöön taas vähän useammin puuhailemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!