torstai 25. syyskuuta 2014

Uuden kodin ihanuudet

Aiemmin mainitsin, että löysimme uuden kodin vuokralle. Ajatuksena oli viettää talvi vielä tässä nykyisessä, mutta löysimmekin vuokralaisen kotiimme ja marraskuun puolestavälistä. Hollantilaista vähän jännittää, miten ison talon lämmitys talvella hoituu, minä puolestani olen aivan innoissani muuttamassa, ompelemassa verhoja, keittämässä omenahilloa ja istuttamassa yrttipuutarhaa. Mikä talvi?

Vaikka tykkäänkin meidän nykyisestä talosta todella paljon (käy kurkkaamassa miltä meillä näyttää), on uudessa kodissa liuta ihanuuksia, joita odotan.
- Keittiön ikkunan alle ei kokoonnu puolta kylää. Voin huoletta hiippailla aamukahvin keittoon vaikka munasillaan, jos siltä tuntuu.
- Jokaiselle tavaralle löytyy varmasti paikka. Ei enää makuuhuoneen ikkunalla säilytettäviä perunoita, sängyn alle työnnettyjä koiranruokapurkkeja tai siivousvälineiden keräämistä kolmesta eri kolkasta.
- Ikkunoita on enemmän kuin kolme. Nyt meillä on seinänaapurit kolmella seinällä, ja ikkunoita vain yhdellä, kadulle antavalla seinällä.
- Autolle on ihan oma paikka. Ei tarvitse ajaa naapurin konevajan eteen, peläten onko siellä traktori, puimuri vai kasa puutolppia edessä.
- Kuraiset kengät voi jättää eteiseen. Ovesta sisään astuessa ei myöskään törmää heti välittömästi ruokapöytään. Kengillekin on tilaa muualla kuin siinä ruokapöydän vieressä.
- Ulos voi kulkea myös paljain jaloin, kun on omaa pihaa ja nurmikkoa. Ei tarvitse kasvattaa basilikaa pienessä ruukussa ikkunalla, saan tehdä ihan oikean kasvimaan.
- Vieraatkin voi vihdoin toivottaa hyvällä omallatunnolla tervetulleiksi, nyt kun on mahdollisuus majoittaa vieraat ihan oikeaan vierashuoneeseen.
- Jos kesällä tekee mieli grillata tai syödä muuten vain pihalla, ei tarvitse miettiä kenen pihaa voisi lainata.
- Naapuri ei starttaa traktoria aamukuudelta vain hätyyttääkseen villisikoja viinitarhalta. Ikkunan ohi ei aja kukaan telaketjutraktorilla, joka aiheuttaa pienoismaanjäristystä muistuttavan tilanteen.

Ensi tiistaina saadaan avaimet uudelle talolle ja pääsen ottamaan kuviakin! Luvassa paljon siivottavaa, tyjennettävää ja järjesteltävää, mutta puhkun intoa ja energiaa!

2 kommenttia:

  1. Voi kun kiva, olen iloinen puolestanne! :D

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kotiin! Mä ymmärrän sua hyvin!! Mäkin voisin tehdä hyvin piiiiiitkän listan ihanista asioista meidän uudessa talossa, mutta hommia (myös mukavia sellaisia) on niin paljon etten kerkeä ;)

    VastaaPoista

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!