lauantai 23. elokuuta 2014

Elokuun vierasviikko

Ystävämme hollannista olivat viettämässä lomaansa Italian Como-järvellä. Toiset ystävät olivat palaamassa lomaltaan Korsikalta, ja alunperin meidän kaikkien oli tarkoitus tavata Comolla. Comon lomailijat kärsivät kuitenkin huonosta säästä, sekä leirintäalueella riekkuneista lapsista ja koirista, niinpä he suuntasivat maanantaina meille. Teltta kasattiin meidän läheiselle leirintäalueelle, jossa olostaan saa nauttia varmasti rauhassa. Sää ei aivan suosinut lomailijoita, mutta suuremmilta sateilta vältyttiin.

Maanantai-iltana pizzaa, tiistaina grillattiin, keskiviikkona koko kymmenen hengen porukalla syömässä ja torstaina taas grillattiin. Maha venyi ja suupielet saivat jumppaa naurusta. Vaikka hetkittäin ainoana ei-hollantilaisena tunsin itseni ulkopuoliseksi, kun keskustelu vahingossa kääntyi hollanniksi, nautin viikosta taas valtavasti. Oli ihanaa pitkästä aikaa istua iltaa nuotion äärellä, kelailla vanhoja partiolauluja mielessä ja tuijotella illan pimeyteen puhkeavia tähtiä.

 Meill'on metsässä nuotiopiiri.

Keskiviikon koko konkkaronkka.

Hollantilaisellakin alkaa loma sunnuntain jälkeen. Syyskuun alusta hollantilaisen serkku on tulossa meille kyläilemään, mutta viime vuodesta oppineina suuntaamme viikoksi Garda-järvelle. Kun tästä hollantilaisten vierailijoiden ryppäästä on toivuttu, ollaankin jo lokakuulla ja meille saattaa suunnata rakkaita vieraita Suomesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!