perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pestoa ikkunalta

Tallille keväällä istuttamalleni basilikalle kävi juuri niin kuin pelkäsinkin: alle viikossa se oli kadonnut vuohien suihin. Seuraavaksi raahasin kaupasta peräti kaksi ruukkubasilikaa kotiin (haastetta kaikki kasvit tappavalle puutarhurille!) ja istutin ne rakkaudella isompaan ruukkuun. Äiti on neuvonut, että ruukkujen pohjalle kannattaa laittaa kerros kiviä tai käpyjä, joten kävin pihalla keräämässä tiilenpaloja. Meidän naapurit murskaa kaikki vanhat kattotiilet ja kärrää ne metsätielle pitämään tietä kasassa, sieltä niitä keräsin. Ylpeänä asettelin ruukun rehuineen ikkunalaudalle, kun hollantilainen tuli heti lyttäämään idean - ei ne noin elä! Hollantilaisen mielestä olisi pitänyt jättää basilikat pieniin ruukkuihinsa ja kastella altapäin, näin kun ne on kuulema kasvatettu ja ne on siihen tottuneet. Hyvin on basilikat selvinneet blondin järjestämästä kulttuurishokistaan, tuossa ne ikkunalla kasvaa minkä ehtivät.


Kun basilikasta on osa jo säilötty pakastimeen, pala syöty pizzan päällä ja uusia lehtiä vain kasvaa, oli aika tehdä pestoa. Inhoan kaupan valmiita pestoja, niiden maku on niin voimakas, että kärsin närästyksestä vielä seuraavana aamunakin. Itsetehty pesto on kuitenkin aivan toista maata, jo väri on aivan erilainen. Pestoonhan löytyy ohjeita ja tekotapoja suunnilleen yhtä paljon kuin tekijöitäkin, joten en ohjetta tähän liitä. Meidän pestoon päätyi basilikan seuraksi valkosipulinkynsi, pinjansiemeniä, parmesaanijuustoa, suolaa ja oliiviöljyä.





En taida enää kaupan pestoihin koskea, sen verran yksinkertaista tämän herkun valmistaminen on. Nyt vaan on pidettävä nuo basilikat hengissä ja hyvinvoivina.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Sukkailoa

Olen aiemminkin maininnut liittyneeni Facebookin Voihan villasukka! -ryhmään, ja olen hurahtanut sukkailuun täysin. Nyt kun viinitarhoilla on saatu työt (hetkeksi) tehtyä, jää neulomisellekin enemmän aikaa. Joku aika sitten osallistuin ensimmäistä kertaa sukkarinkiin. Ideana on siis tehdä sukat tuntemattomalle ja vastaavasti saat itse sukat joltakulta. Sukkaringin teemana oli unisukat, sukkien materiaalin tuli olla pehmeää ja ei kutittavaa. Oli erityisen ihanaa, että myös ulkosuomalaisia otettiin mukaan, tämä oli ensimmäinen sukkarinki, jossa jo ilmoittautuessa kysyttiin onko valmis lähettämään sukat ulkomaille. Ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi, sen verran kutkuttavaa oli odotella sukkia, ja myös lähettämieni sukkien vastaanottajan mielipidettä.

 Nämä sukat lähti meiltä matkaan.

 Oma sukkaystäväni oli fb:n kautta vakoillut,
että kaipaan suomiherkkuja ja sukkien mukana tulikin namipussi!

Sain vihdoin myös tilattua iceyranilta lankoja,
moni uusi malli jo kutkuttelee mielessä.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Futisleski

Oma kiinnostukseni käynnissä olevaa jalkapallospektaakkelia kohtaan on lähinnä seuraava:


Pelien aikaan minulle jää siis hyvin aikaa puuhailla käsillä. Totta puhuakseni hollantilainen katsoo vain omiensa pelit, eli vietän tällä hetkellä toista futisleskihetkeä. Ensimmäisen pelin aikaan kaivoin ompelukoneen esille, korjasin ystävälle yhtä paitaa ja tein vihdoin itselleni pitkään lojumassa olleen farkkuhameen. Hame on vanhoista, turhan isoiksi käyneistä farkuista ja pitsistä tehty. Yksinkertainen ja tykkään todella paljon!

Virallinen futisleskihame.

Tämän pelin loppuun taidan tarttua sukkapuikkoihin. Odottelen postista saapuvaksi uusi lankoja, mutta noita vanhojakin pitäisi saada johonkin tuhlattua. 
Huomenna aamusta käydään viimeiset tunnit viinitarhalla. Tänään seitsemän tunnin lehtien nyppiminen todella alkoi ottaa päähän ja olen iloinen, että urakka on vihdoin ohi. Tosin, satuttiin kahville meidän pormestarin kanssa samaan aikaan ja taidettiin vähän sopia että ensi vuonna lyödään hynttyyt yhteen ja tehdään viiniä yhdessä. Kai suomalainen kotiviininsä tarvitsee?

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Biologisen puolesta

Tämä teksti pohjautuu omiin mielipiteisiin ja ajatuksiin,
muutama fakta on poimittu täältä.

Tässä viikon mittaan hollantilainen työn ohella valitteli miksei tähänkään työhön ole voitu kehittää konetta. Tuli sitten puheeksi, että rypäleiden keräämiseen on olemassa imuri, joka siis vetää sisuksiinsa lehdet ja rypäleet. Hollantilaisen työpaikan viinintuotanto on pientä, ja valmistettava viini on biologista. Veikkaisin että noita imureita on käytössä vain isommilla viinitiloilla, jossa sitä kerättävää on oikeasti paljon
Mitä sitten, jos rypäleet ja lehdet kerätään kaikki samaan syssyyn? Kerätyt rypäleethän kuljetetaan viinikellarille, jossa ne kipataan koneeseen, joka erottelee rypäleet karastaan ja murskaa ne. Tuo kone siis erottelisi myös lehdet, mutta meillä ne pyritään jättämään pois jo aiemmin. Kone sitten puristaa rypäleet ja valuttaa mehun tynnyreihin edelleen prosessoitavaksi. Olen jo aiemminkin maininnut, että viinejä hoidetaan. Biologiseen viiniin käytetään ainoastaan luonnollisia tuotteita, esimerkiksi meidän työstämillä tarhoilla käytössä on kupari ja rikki. Ei-biologiseen viiniin saakin sitten käyttää myös teollisesti valmistettuja aineita, kuten lannotteita ja tuholaismyrkkyjä. Vuonna 2010 Kalifornian alueella ei-biologisille viinitarhoille käytettiin yli 11 miljoonaa kiloa teollisia aineita. Iso osa näistä aineista aiheuttavat tutkitusti syöpää, hermostosairauksia ja pohjaveden saastumista. Suosituin rikkaruohojen myrkyttäjä, Roundup, aiheuttaa puolestaan Parkinsonin tautia, lapsettomuutta ja syöpää.

Itse huomaan jo viinitarhalla työskennellessä rikin ja kuparin vaikutuksen iholla. Iho kutiaa ja silmiä kirveltää, etenkin jos aineet on suihkutettu viineille vain vähän aikaa aiemmin. Hoitopäivinähän ei viinitarhalle ole asiaa kuin hoidot suorittavalla henkilöllä suojapuvussaan. Jos miettii millainen se rypäle oikein on, sehän ei kovin paksulla kuorella ole suojattu. Voisin kuvitella, että jo rypäle imee itseensä jonkin verran käytettäviä aineita, lehtiin jäämiä jää vielä enemmän. Taidan jatkossakin pysytellä enimmäkseen oman kylän viineissä, tai muissa biologisissa, ainakin tiedän mitä niiden hoitoon on käytetty.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Viiniä ja sen valmistelua

Ette ehkä ikinä arvaa mitä me ollaan puuhailtu viime aikoina?


 Perjantaina hollantilaisella oli känkkäränkkä-päivä, ja minua ärsytti kaikki mitä mies sanoi tai teki (tai jätti tekemättä). Hollantilaisen hävittyä töihinsä otin videopuhelun Suomeen rakkaalle ystävälle. Kolme tuntia ja pullollinen viiniä kului ja mieliala koheni kertaheitolla. Onni on internet ja ihanat ystävät.


 Lauantaina mun italianmamma (suomalainen, lähistöllä asuva ystävä) kävi moikkaamassa Junnua ja meitä. Oli ihana puhua suomea kasvotustenkin pitkästä aikaa. Nautittiin aperitiivot ja suunniteltiin jänniä juttuja.


Junnun kanssa olen käynyt ratsastamassa joko viinitarhoilla tai läheisillä metsäteillä. Junnu on ollut oikein hurmaavalla päällä, huomaa kyllä että tuo laitumella eläminen sopii ja tekee hyvää sille.


 Okei, ollaan me siellä viinitarhallakin aherrettu. Alkaa pikkuhiljaa tulla kyseiset kasvit korvista ulos. Loppusuora kuitenkin lähenee, muutama päivä vielä ja sitten saadaan pitää taukoa. Tällä viikolla on yhdellä viinitarhalla kiinnitetty oksia viimeisiin lankoihin, jopa näin 175 pitkänä tuntee itsensä lyhyeksi kun varvistelee oksia lankaan kiinni.


Nyt viineistä kärsitaan myös lehtiä, näin tuuli pääsee puhaltamaan kasvin läpi ja kukkivat rypäleet hedelmöittyvät. Kasvi saa myös enemmän energiaa rypäleille ja suihkutettavat hoitoaineet pääsevät vaikuttamaan paremmin rypäleisiin saakka.


Viinitarhojen vieressä on usein hedelmäpuita, tarhalla jossa tämä viikko on oltu, kasvaa aprikooseja. Noita on tullut poimittua ja syötyä mennen tullen, kätevää kun aamupalan saa matkattua matkalta mukaansa.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Se aika vuodesta

Ikkunat on pidettävä visusti kiinni päiväsaikaan, yöksi ne voi taas avata.

Viinitarhalle suunnataan jo kello 6.30, kotiin puolestaan on pakko karata kun kello lyö 11.

Koirat eivät viihdy pedeillään, vaan suosivat paljasta lattiaa.

Hedelmäkorista löytyy jatkuvasti banaaneja ja magnesium-tabletit tulee otettua säännöllisesti.

Ilman hattua tai aurinkorasvaa ei uskalla viinitarhalle lähteä.

Kutsuja erilaisiin juhliin ja illanistujaisiin satelee joka suunnalta.

Jääkaappi täyttyy kasviksista ja blondi etsii kuumeisesti uusia salaatti-ideoita.

Puolenpäivän jälkeen kukaan ei liiku ulkona muutamaan tuntiin.

Kesä on viralliseti saapunut!



 Eilen vietettiin hollantilaisen työpaikalla pariskunnan pojan syntymäpäiviä.
Poika itse toivoi saavansa jonkun opastamaan kiviuunin käytössä,
ja pyöräytti vieraille alkupaloiksi pikkupizzoja.

 Arkea tai juhlaa, normaali kesäilta.
Iso porukka ystäviä saman pöydän ääreen, ruokaa ja juomaa.

 Viikon maisema: edessä siintää viinitarhat,
alas vasemmalla kaartaen löytää Junnun.

Junnu tuntuu nauttivan täysillä laitumestaan. 
Portilla saa hetken huhuilla ennen kuin poni ilmestyy jostain laitumen perältä.
"Moi, tekin ootte täällä, kiva nähdä. Haittaako, jos syön vähän?"

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Ex-kalakammoisen koitos

Olin pitkään aika nirso syömiseni suhteen, etenkin vedessä elävät syötävät eivät kelvanneet. Mökillä muiden nauttiessa vastapyydettyä haukea tyydyin johonkin grillimakkaran palaseen. Iän karttuessa henkiset ruokarajoitteet ovat kuitenkin karisseet matkasta, ja vaikka kala ei ihan lempiruokiini kuulukaan, syön sitä mielelläni toisinaan. Eilen tämä mereneläviä aiemmin kammonnut blondi joutui taas suuren koitoksen eteen, kun juhlistettiin hollantilaise ystävämme syntymäpäivää kalaravintolassa.

 Poeta Pescatore, ulkoapäin ravintolaa ei tunnista,
ellei paikkaa tiedä. Mekin ollaan ajettu tästä monesti ohi huomaamatta paikkaa.

 Ravintola sijaitsee vanhassa teatterissa, jossa on kauniit kattomaalaukset.



 Satuttiin paikalle hiljaisena iltana, meidän lisäksi vain kaksi muuta pöytää.
Normaalisti ravintola on täynnä.

 Antipastoja oli neljä erilaista. Söin kaikki!

 Viimeinen antipasto, olin jo tässä vaiheessa täynnä.

 Ennen pääruokaa tarjoiltiin ruusujäädyke.
Jäi syömättä, maku muistutti mummolan vessaa.

 Pääruokana kalaa, yllätys.
Ärsyttää, kun en tiedä italialaisia kaloja suomeksi.

 Jälkiruuaksi ihanaa minttuvanukasta.

 Kahvin jälkeen tarjoilija kysyi haluammeko sokeria. 
Uteliaisuus voitti ja oli pakko kokeilla -
hollantilaisten ilmeiden perusteella olisin voinut jättää omani lasiin.

Kyseessä siis puhtaaseen alkoholiin mausteiden kanssa säilötty sokeripala.
Tarjoilijan ohjeiden mukaan suuhun ja nopeasti pureskellen kurkusta alas.
Poltti suussa ja poskeen tuntui syöpyvän reikä, mutta kokeiltu on.
Lisätään tämä grapan seuraksi ei-nautittavien italialaisten alkoholien listaan.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Lisätunteja vuorokauteen

Phiuh, vielä pitäisi jaksaa tämä viikko loppuun, vaikka väsy painaa jo nyt. Piti tänään oikein miettiä miten normaalisti kahdeksasta neljään töissäkäyvät ihmiset ehtivät hoitaa kotia/lapsia/parisuhdetta/lemmikkejä, harrastaa, tehdä ja touhuta?

Itse heräsin tänään 6.20. Okei, me ollaan molemmat tosi hitaita herääjiä aamuisin, mutta silti. Aamupalan ja aamunettailun jälkeen pesut ja pisut, koirat lenkille ja kohti tallia. Tallilta viinitarhalla aloittamaan työt 8.30. Puoliltapäivin hanskat takataskuun ja kotiin lounastamaan. Lounaan jälkeen taas koirat ulos ja takaisin viinien kimppuun kello 14. Puoli kuudelta ei enää kiinnostanut viinit vaan suunnattiin Junnun laitumen kimppuun. Revin kirsikkapuuhun levinneen köynnöksen alas, leikattiin muutamia pensaita ja lyötiin loput muoviset tolpat maahan. Laitumelta hevosen luokse tallille, hevonen sisälle, ruokaa, vettä ja rapsutuksia. Takaisin kotona oltiin kahdeksan pintaan, hollantilainen tiskasi sillävälin kun käytin koirat ulkona. Pikainen illallinen ja nyt, yhdeksältä, päivä on pulkassa. Voisin oikeastaan mennä piankin nukkumaan, huomenna kun on herätys samaan aikaan.

Toki on mukavaa, kun on tekemistä, saa olla ulkona ja ainakin tietää tehneensä jotain. Mutta oikeasti, miten normaalit ihmiset pyörittää tätä? Meillä tämä on kuitenkin vain muutamia viikkoja kerrallaan kestävä vaihe viinin kasvunaikaan ja sadonkorjuun koittaessa. Tunnen paljonkin ihmisiä, jotka käyvät ihan oikeasti töissä ja harrastavat ratsastusta, toiset jopa omistavat hevosen. Töiden jälkeen ratsastamaan tarkoittaa yleensä aina vähintään kahden tunnin tallireissua, yleensä pidempääkin. Miten?

Hatunnosto kaikille normien mukaista arkea eläville, minä olen ja pysyn onnellisena, kun saan kuitenkin aika vapaasti valita mihin aikoihin tai minä päivinä töitäni teen.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Poniparatiisi etenee

Aivan mahtava fiilis! Olen tänään kykkinyt seitsemän tuntia viinitarhoilla, jalkoja ja selkää särkee, olkapäät on aavistuksen palaneet, mutta hymy karkaa korviin. Tosiaan, tänään palattiin arkiseen aherrukseen viinitarhoilla. Nyt on vuorossa toinen kierros töitä, eli kaikki pensaat käydään uudestaan läpi turhat oksat karsien ja kasvaneet oksat kiinnitetään seuraavaan rautalankariviin. Oli ilo huomata, että ensimmäisellä kierroksella työ on tehty huolella: turhia oksia ei juurikaan ollut ja oksat on kiinnitetty kasvamaan siisteissä riveissä suoraan kohti seuraavaa lankaa. Hyvä, hyvä, taputtelen itseäni olalle!

Töiden lomassa juteltiin hollantilaisen pomon kanssa (on kai se nyt vähän munkin pomo?) ja myös hän lupautui käymään Junnun poniparatiisissa traktorin kanssa. Töiden loputtua ehdittiin tankata auto ja hoitaa hevonen yöpuulle, kun pomo soitti että voisi hoitaa homman heti nyt tänään. Nyt meidän tulevalla laitumella on reunoilla traktorin leveydeltä ruoho ajettu maahan, samoin kaikki tielle sattuneet piikkipensaat ja pienemmät puut. Hieman muutettiin suunnitelmaa alkuperäisestä aitojen sijoittelusta, mutta ehkä siitä tulee jopa parempi näin. Tuo palanen maata on niin täydellinen löytö: on ruohoa, pensaita ja puita, löytyy sieltä jopa viikuna- ja kirsikkapuu, pähkinäpuita ja puihin levinnyttä viiniä. Haluaisin tehdä meille kesämajan viinistä, kasvattaa sitä tolppien avulla majan muotoon. Pomo myös ajoi ruohon meidän pyynnöstä pieneltä alalta laitumen ulkopuolelta, saadaan sinne rakentaa meidän oma kesäparatiisi, puutarhan korvike.






Jäätiin vielä hetkeksi lyömään tolppia maahan (tai painamaan, noissa on metallipiikki päässä), kun oltiin niin innoissamme. Ostettiin aiemmin sata tolppaa, nyt laitettiin 25 maahan ja päästiin suunnilleen puoliväliin laidunta. No, ehkä parempi että on varalla. Vielä pitää ostaa kulmia ja porttia varten puiset tolpat, siistiä laidunta metsänsivulta hieman ja vetää langat paikoilleen. Taitaa poni päästä muuttamaan jo tämän viikon aikana!

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Pikkumusta seikkailee

Eiliseen asti olen ollut äärettömän iloinen ja kiitollinen, että minulla on hevonen, joka pysyy tarhassaan vaikka langassa ei kulje sähkö ja paikoin lanka on kovin matalalla. Eilen tallille mennessä meitä vastaan tuli nuorisojoukko skoottereillaan, olivat ilmeisesti olleet kalassa Junnun tarhan viereisellä järvellä. Tarhasta löytyikin kovin mutainen hevonen ja pätkä tarha aitaa oli maassa. Ilmeisesti joku on saanut tuon kahden euron kolikkoa suurempia vesistöjä pelkäävän hevosen sinne järveen ja aitakin oli kaatunut hiljattain, kun hevonen ei ollut vielä sitä huomannut.


Tänään Junnu jäi taas normaaliin tapaansa tarhaansa, mutta illalla tallille tullessa tuttu hirnunta kuuluikin tallista. Junnu oli jostain kohtaa poistunut tarhastaan - ei vielä käyty tarkastamassa aitoja - ja hetken kierreltyään palannut tallin pihapiiriin. Tallin työntekijä oli sen siitä napannut ja vienyt omaan talliinsa. En tiedä onko se nyt keksinyt että aita on matala, siinä ei ole sähköä vai että järven sivulla ei ole aitaa laisinkaan. Onneksi tallilla nyt kuitenkin oli joku sitä pyydystämässä, tiedä mihin se muuten olisi harhaillut.


Käytiin myös Junnun tulevassa kesäparatiisissa tänään ajatuksena siistiä pensaikkoa laitumen reunoilta aidan tieltä. Reilussa tunnissa saatiin ahkeroitua sopiva kulkuaukko pellolle ja jätettiin leikki kesken. Pyydettiin meidän tuttavaa käymään laitumen reunat läpi traktorin kanssa, sen verran piikikästä ja tiheää pusikkoa siellä on. Harmi vaan että tämä tuttava ehtii laitumen kimppuun vasta aikaisintaan ensi viikolla, Junnu joutuu vielä hetken odottamaan paratiisiinsa pääsyä. Toisaalta, eipä me sitä hartiavoimin oltaisi saatu yhtään nopeammin valmiiksi... Hyvää kannattaa odottaa, eikö niin?