maanantai 5. toukokuuta 2014

Kielillä puhumisen taito

 Tuossa aiemmassa haastepostauksessa tulikin jo hieman esille meidän perheen kielellistä toimintaa. Kahdestaan meillä on käytössä englanti-italia sekoitus, yhdessä lauseessa saattaa hyvinkin olla vaikka joka toinen sana italiaksi, joka toinen englanniksi. Itse yleensä käytän kieltä, jonka sana ensimmäisenä tulee mieleen. On toki joitakin sanoja, joita en tiedä jommallakummalla kielellä, mutta myös sanoja, jotka on vakiintuneet toiselle kielelle - esimerkiksi hevosen varusteet luetellaan aina italiaksi.

Jokin aika sitten pyörähdin hollantilaisen työpaikalla ja hollantilaisen pomo totesi, että te olette se perhe, jossa ei puhuta kenenkään kieltä. Totta joka sana, mutta onko siitä haittaa? Usein kuulee sanottavan, että ainoastaan äidinkielellään pystyy ilmaisemaan itseään kyllin hyvin tuodakseen kaikki tunteet tai tuntemukset esille. En usko tuohon väitteeseen tippaakaan. Osaan riidellä ja rakastaa sujuvasti englanniksi, kiroaminen hoituu nykyisin luonnostaan italiaksi tai hollanniksi. Anteeksi äiti, minä kiroilen. Ainoastaan, kun satutan itseni johonkin, on ensireaktio suomalaisittain ai v*ttu.

Usein meiltä kysytään, mitä kieltä me puhutaan keskenämme. Meillä on ihan oma kielemme, siihen kuuluu sanoja jokaisesta kielestä. Kysyjiä on myös mukava hämmentää, kun kertoo, että hollantilaiselta taittuu myös friisi, saksa ja ranska ja suomalaiselta ruotsi ja saksakin hieman. Huvittavin kielikysymys sattui vastaan, kun olin suomalaisen ystävän kanssa pyörähtämässä italialaisen ystävämme luona. Hän nimittäin kysyi aivan vakavissaan, mitä kieltä puhumme keskenämme. Jestas, en minäkään kysele italialaisilta puhuvatko he italiaa ystävilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!