keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kaunista, kamalaa ja Muumeja

Samaan aikaan kun aloitin arkikuvahaasteen, auringolle naurava Matkatar heitti viiden kohdan haasteen. Haasteessa on neljä kysymystä ja loppuun haastetaan mukaan viisi suosikkiblogia. Kiitos Matkattarelle haasteesta, tässäpä vastaukset!

1. Lempiväri sisustuksessa
Ongelma on, että en sisusta. Pidän kodissamme tummasta puusta, valkoiset seinät ovat hieman tylsät, mutta sopivat talon henkeen. Haaveilen kuitenkin pienistä väriläikistä seiniin, kunhan niiden maalaus tulee ajankohtaiseksi. Makuuhuoneen väriksi on valikoitunut punaisen sävyt, mieluisin on tumma viininpunainen. Keittiöön haluaisin palan keltaista tai oranssia seinää. Meidän sisustukseen ja värimaailmaan vaikuttavat myös koirat: vaaleat tekstiilit on ehdoton no-no, niissä kun näkyy lika heti. Toisaalta vaaleiden koirien kanssa liian tummatkaan tekstiilit ei sovi, karvat kun hyppää silmille. Sohvan harmaanruskea sävy onkin osoittautunut loistavaksi, ei näy karvat eikä lika jos ei ihan tarkkaan tiiraile.

 Kumpi tahansa kelpaisi, ulkoseiniin tosin.
Sisällä haluan pitää värit yksityiskohtina.



Hollantilaisen entisen kodin keittiöstä.
Piti todistaa, että olen ruskettunut.
Tämä sävy kelpaisi nykyiseenkin keittiöön piristämään.

2. Design-esine/-huonekalu, joka ei koskaan tule meille.
Olisi ollut helmpompaa valita design-esine, joka meille voisi tulla! Ihan totta, olen kai turhan käytännöllinen, mutta vähissä on design, jonka kelpuuttaisin. Eero Aarnion muovikammotukset kuitenkin tulivat heti mieleen kysymyksen nähtyäni.

  Kuva täältä.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssa.
Olisin mielelläni nimennyt tähän jonkun italialaisen tai hollantilaisen hahmon, mutta katson niin vähän televisiota, ettei taida onnistua. Italia's got talent on kuitenkin ohjelma, jota on toisinaan tullut vahdattua, yhtenä syynä tuomaristo. Formaattiohjelmaan kuitenkin tuomaristo on valikoitu formaattiin sopiviksi: yksi kiltti, yksi pahis ja yksi naurattaja. Toimii silti.

  Rudy Zerbi, Maria De Filippi ja Gerry Scotti.
Kuva täältä.

Suomalaisista hahmoista ne, jotka hurmaavat edelleen. Näiden kanssa voi vieläkin viettää flunssapäiviä viltin alla piilotellen, parantaa varmast.
4. Suosikki leivonnassa
Kun asuu keksimonsterin kanssa, tulee erilaisia pikkuleipiä leivottua eniten. Talven aikana löysin Wicked sweet kitchen -blogin etsiessäni ohjetta suklaakaurakekseihin. Blogin keksiresepteistä muutama on jo päässyt kokeiluun ja ai jukra, että on hyviä! Paljon on vielä kokeiltavien listalla, ja jos kaipaan uusia leivontaideoita, tiedän mihin suuntaan.
Syntisen hyvät suklaa-kaurakeksit.

5. Viisi suosikkiblogia ja haasteen antaminen heille
Ei ole helppoa valita viittä suosikkiblogia. Lukulistaltani löytyy paljon erilaisia blogeja, joita on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen. Lukijakunnaltaan pienen blogin kirjoittajana haluan antaa haasteen muille, vielä hieman tuntemattomammille blogeille, joissa ainakin minun mielestäni on potentiaalia vaikka mihin.

Nuoren valokuvausopiskelijan kuvablogi. Astridin kuvia katsellessa jään usein suu auki tuijottamaan, miten hienosti joku osaakaan vangita hetken.

Blogia kirjoittaa Saana, joka on vapaaehtoistyössä Senegalissa. Ulkosuomalaisten blogit vetää puoleensa ja pidän Saanan tyylistä kirjoittaa.

Tyynen keittiössä on hetken ollut hiljaista, mutta eiköhän Tyynekin pian talvihorroksestaan heräile. Tyynen keittiössä suomalainen kokkaa italialaisia makuja. Aiemmin Tyyne kokkasi Piemonten sydämessä ja löytyypä neidiltä vielä "lifestyle" -blogikin.

Heli kirjoittaa blogiaan Roomasta, vihreältä kukkulalta, josta näkee kaiken. Oiva paketti Roomaan suuntaavalle.

Palomies Samin "tapasin" hänen vielä ollessaan Floridassa. Palokunta on kuitenkin sen verran verissä, että jäin koukkuun. Samin blogista pääsee seuraamaan palomiehen työtä, sellaisena kuin se on. 

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Arkisia kuvia V

Viimeisen arkikuvahyökkäyksen aika.

 Päivä alkoi sateisena, hyi olkoon. Talvella sade on jotenkin siedettävämpää, kun vaatteita voi heittää päälle enemmän. Nyt lämpötila pysyy kuitenkin 15 asteen hujakoilla - takin alla neule on liian kuuma, mutta ilman sitä on inhottavan kylmänkosteaa. Isot on ongelmat.

 Aamulla satuttiin tallilta kotiin juuri samaan aikaan leipomon auton kanssa ja saatiin tuoretta focacciaa. Meidän lähileipomon auto kiertää maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin lähikylät myymässä leipää, joko tilauksesta tai sitten suoraan autolta kysymällä.

Oli pakko kerätä maljakkoon pari akaasia puun oksaa tuoksua antamaan. Ihan vielä ei akaasian kukinta ole huipussaan, mutta pian tuoksu valloittaa kyllä lähes koko kylän. Meidän kylällä tehdään myös hunajaa, ja akaasiahunaja on yksi suosikeistani.

Iltapäivään mennessä sade oli loppunut ja pääsin Junnun kanssa uimakouluun. Tuon elukan mielestähän kaikkiin kahden euron kolikkoa suurempiin vesistöihin pieni hevonen hukkuu, ja ollaan nyt harjoiteltu sateiden jälkeen lätäköissä. Aika nopsaanhan tuo tajusi, että veteen astussa saa sokeria, tosin hevosen logiikalla sokeripalkkaan riittää ihan lätäkön vierestäkin käveleminen.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Arkisia kuvia IV

Sunnuntai ja sadekuuroja, oli arkikuvat jäädä vain omiksi muistoiksi, mutta sain kameran esille. Tokavika pala arkea.

 Sunnuntai on pizzapäivä, ja teen taikinan hyvissä ajoissa kohoamaan. Tänään tein samalla vaivalla leipätaikinan. Muistan ensimmäisen pizzan, jonka hollantilaiselle tein: pohja oli paksu ja kumimainen ja täytteitä aivan liikaa. Harjoitus kuitenkin tekee mestarin ja nyt teen huonon pizzerian pizzalle pärjääviä lättysiä. Oma salaisuuteni on taikinan pitkä kohotus (mitä pidempään, sen parempi - tekisi mieli kokeilla yön yli), ohuen ohueksi kaulittu pohja ja pelkällä uunin alalämmöllä paistaminen.

 Iltapäivällä sateen tauotessa ulkoiltiin pöljäkkeiden kanssa. Otin vinkuvan tennispallon mukaani, isompi koira on tajunnut, että vinku tarkoittaa namia ja pysyy suhteellisen lähellä myös vapaana ollessaan. Pienempi on aina pysytellyt vapaana lähistöllä, mutta on myös tajunnut, että nyt lenkillä on namia mukana ja tulee toisinaan ihan kutsumatta istumaan vierelle, jos jotain vaikka saisi.

 Päätettiin niittää Junnulle ruohoa yöksi, onha tuoretta heinää kivempi mutustella kuin kuivaa. Ei sujunut meistä kummaltakaan viikatteen käyttö ihan niin sujuvasti kuin kuviteltiin, mutta reilu annos ruohoa saatiin kuitenkin ponille kaadettua.

Tallilta kotiin palatessa Tiiti oli järjestänyt yllätyksen ja tuhonnut koiranpetiä - onneksi ei kuitenkaan sohvaa. Alakerrassa yksinolo sujuu pikkukoiralta ihan mainiosti, mitä nyt saattaa kenkä tai sukka löytyä koiranpedistä, mutta yläkerrassa iskee tuhoamisvimma. Yleensä on pyykit telineestä riivitty alas tai työn alla olevat villasukat levitelty lattialle. Tänään näin.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Arkisia kuvia III

Arkikuvien puoliväli. Kamera ehtinyt hävitä jo kahdesti autoon, vaikka normaalisti olen todella tarkka sen sijainnista.

 Aamu alkaa isolla mukillisella teetä sekä kaurapuurolla. Kunnollisen aamupalan jälkeen päivän saa hyvin käyntiin. Olen edelleen pahoillani vatsaraukkani puolesta aloitettuani liian monta vuotta päiväni tankkaamalla pelkkää mustaa kahvia.

 Baarilla tulee aina selattua päivän lehti. Paperista sanomalehteä kaipaan aamuihini paljon, ei ole mitenkään sama asia selata uutisia netistä. Täällähän ei edes tilaajat saa lehteään kotiinkannettuna, vaan hakevat sen baarilta.

 Piti käydä pihalla kokeilemassa kutomista, mutta turhan lämminhän siellä oli. Nyt saa neulomiset jäädä iltapuhteeksi ja sadepäivien varalle.

Iltapäivällä kävin Junnun kanssa rallattelemassa pellolla. Kuuma oli tuohonkin hommaan, kaikki ötökät kilometrin säteeltä hyökkäsivät kimppuun kun ensimmäinen hikipisara ilmestyi hevoseen. Oli kuitenkin mahtavaa päästellä laukkaa pellon päästä päähän, odotan jo kovasti että leikkaisivat heinän - nyt heinä ulottuu minua kantapäihin.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Arkisia kuvia II

Päivän arkikuvapläjäys on täällä taas!

 Vaikka meidän ulkoilumaisemat onkin huikeat, ei se aina ihan niin ihanaa ole. Tänään aamulla koiria käyttäessä hetken aikaa mietin, että onhan tämä ihan pers sieltä. Vaan kun nuo karvaeläjät tuovat kovin paljon iloa, menoa ja vilskettä elämään, pienistä huonommista hetkistä huolimatta.

 Koirien jälkeen oli Junnun vuoro päästä pihalle, Junnun luota kurvattiin baarille nautiskelemaan aamun cappucinot. Vaikea uskoa että entisenä kahviholistina päiväni käynnistyy nykyisin teellä, ja kahvia juon vain nuo cappucinot silloin tällöin.

 Jääkaappi huusi tyhjyyttään, joten täytettä oli haettava. Vihaan yli kaiken kaupoissa jonottamista. Italialaiset kassat ovat järkyttävän hitaita, Lidliä lukuunottamatta. Lidlistä päästiin ulos kahden kassin kanssa hujauksessa, kun taas Carrefourista yhden öljypullon hakemiseen kului huomattavasti enemmän aikaa.

Päivä kääntyy iltaa kohti ja jossain kauempana jylisee ukkonen. Arastelen hieman ukkosta, joten hollantilaisen lähdettyä töihin otan koirat sohvalle kainaloon, käännän nettitelkkarin Suomen taajuuksille ja pistän puikot heilumaan.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Arkisia kuvia I

Instagramissa ja facebookissa on tiuhaan kiertänyt arkikuvien haaste, joka vihdoin osui minullekin. Olin jo suunnitellut kieltäytyväni haasteesta, mutta lapsuudenystävä esitti haasteen niin kauniilla saatesanoilla, etten voinut. Laitellaan nämä arkikuvat bloginkin puolelle, vaikka samaa settiähän täällä useimmiten on. Ainakin nyt on syy kantaa kameraa päivittäin mukana menossa ja räpsiä niitä kuvia. Tässäpä tämänpäiväiset:

 Aamu alkoi Ghost Bustersin hengessä ja suunnattiin viinitarhoille myrkyttämään pöpöjä kasveista.

 Blondinkin piti kokeilla, hollantilainen kuitenkin hoisi varsinaisen työn.

 Kuumahan siellä heiluessa oli tulla, koti-ikkunalla varjossa lämpömittari hyppäsi juuri ja juuri yli kahdenkympin lounasaikaan.

 Junnu odotteli jo pääsyä sisälle ötököiltä turvaan. Blondin poni ei kuitenkaan osaa tulla portille, kun pitäisi kääntyä ympäri ja kiertää palanen aitaa. Lapsi pitää hakea ja saattaa portille.

Tassuttelijoiden jokapäiväinen riekkumishetki. Tiiti nappaa Linkyä huulista tai korvista kiinni saadakseen sen maahan ja painivat sitten hetken. Useimmiten leikki päätyy Tiitin pakoon sohvan alle.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tervetuloa meille

Kulutin tänään lähes viisi tuntia siivoamiseen. Kolusin koko talon katosta lattiaan. Kun koti on kerrankin hetken siisti, päätin vilauttaa teille missä me oikein asutaan. Kuvat kertoo totuuden, mitään ei ole aseteltu eikä piiloteltu. Hetken aikaa meillä näyttää tältä, huomenna taas koirankarvat, kurajäljet ja paikkaansa etsivät tavarat valtaavat talon. Tervetuloa kierrokselle!


 Varastin Lainasin ulkokuvan googlelta, kun muistin että kyseisestä palvelusta löytyy kuva meidän talosta kukkineen kaikkineen. Eipä löytynytkään, kuva on remonttiajalta, ikkunatkin puuttuu. Meidän on siis tuo palanen vasemmalla, noiden kahden rännin väli. Tuo penkki tulee kunnan toimesta joka kesä ja kylän mummot kokoontuu siihen juoruamaan, suoraan keittiön ikkunan alle. Tällä hetkellä penkki on hieman etäämmällä kadun varressa, mutta veikkaan että siirtyy viimeistään meidän seinänaapurin palatessa kesäasuntoonsa takaisin omalle paikalleen.

Edit. Hollantilainen tiesi kertoa, että tuo mun hinkuma kukkakuva on jo ollutkin blogissa, joten pitihän sekin kaivaa. Nätimmän näköinenhän tämä kukitettuna on.




Alakerrasta löytyy makuuhuone. Pieni, ei säilytystilaa, ei tilaa kaapeille. Haaveissa olisi saada ullakko remontoitua makuuhuoneeksi, mutta hiljaahan hyvä tulee? Oikealle jää kylpyhuone/vessa, mutta en sitä kuvaillut kun se on vain sellainen pikkainen koppi. Pönttöjä varmaan näkee muuallakin.


Keittiö ulko-ovelta kuvattuna. Ei turhaa tilaa täälläkään. Haluaisin tuonne rappusten alle jonkun hyllyn ja hollantilainen lupaili että voitaisiin hankkiutua eroon tuosta takasta, sillä kun ei juuri käyttöä ole, ja tehdä sen taakse jäävään tilaan hyllyt, sekä jatkaa keittiön tasoa uunin jälkeen. Kevään aikana koko talon sisusta kaipaa maalausta, ja rappujen alle haaveilen palasen poltettua oranssia.


Sama tila portailta ovelle. Meillä ei tosiaankaan ole eteistä, ulko-ovi on juuri siinä tiessä kiinni. Ärsyttäähän se, kun kaikki kura kantautuu varmasti sisälle, itseasiassa pari yötä sitten sadevesikin oli oven alta valunut sisään. Katon puhdistamiseen hollantilainen käytti reilun kaksi viikkoa, koko katto kun oli kuorrutettu samalla kalkkimaalilla kuin seinätkin. Reilun vuosisadan kalkkikerrosten alta paljastui kaunis puinen katto, joka saa olla tuollaisenaan.


Yläkertaan luukusta kivuttuaan pääsee meidän "toimistoon". Siivoilun vimmassa pyöräytin pöydänkin ympäri, mutta ei miellyttänyt ja nyt pöytä onkin jo takaisin pituussuunnassa. Kaikki meidän taulut on hollantilaisen ystävien maalaamia, makuuhuoneen iso taulu on oma suosikkini, mutta se ei kehyksineen mahdu mihinkään muualle talossa.


Yläkerran toisella puolella on meidän viihdekeskus. Isompi koira loukkasi tassunsa eilen, joten on porraskiellossa pari päivää - nuo portaat kun ei ole ihmisellekään helpot kulkea, parempi että koira on varmasti neljäjalkainen ennen kuin pääsee portaisiin. Nautin siis pari päivää lähes karvattomana säilyvästä sohvasta, luksusta!

Pienihän tämä on, mutta tykkään. Talon ikä näkyy ja niin sen kuuluukin. Toisina päivinä moni puute ärsyttää, mutta on tämä silti rakas koti.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Huijauspastaa ja ulkoruokailua

Eilen hollantilainen erehtyi kysymään mitä tänään syödään. Iloisesti vastasin, että pasta con salsiccia. Oikeasti tämä on mun tapani ujuttaa miehelle kasviksia ilman ainaista 'hyi, vihreitä juttuja' vinkumista. Oikeasti hollantilainen syö kyllä ihan kaiken, mitä kokkaan, kasvisten kohdalla pitää vain olla miehisen vitsikäs... Näin se menee:
Huijauspasta
n. 200 g raakamakkaraa (salsiccia)
sopivasti salviaa, kuivana tai tuoreena
2 punaista paprikaa
1 sipuli
maun mukaan valkosipulia
1 kesäkurpitsa
aavistus chilipaprikaa
2-3 tomaattia

Pilko makkara ja heitä öljyn kanssa pannulle. Perään maun mukaan suolaa ja pippuria. Kun liha on hieman ruskistunut, lisää salvia. Lisää kaikki muu, paitsi tomaatit ohjeen järjestyksessä välillä sekoitellen. Tässä vaiheessa voit laittaa pastaveden kiehumaan. Pastaveden kiehuessa lisää pasta veteen ja tomaatit muiden vihreiden sekaan. Kaada valmiista pastasta vesi, sekoita keskenään ja nauti.
 



Tänään hollantilainen kaipaili taas oikeiden, kunnollisten ranskanperunoiden perään. Meillä on kyllä rasvakeitin, mutta se haju jää sisälle inhottavasti, joten keitin on lähinnä pölyttynyt hyllyssä. Tänään päätettiin suunnata keittimen kanssa kaverin puutarhaan ja hoitaa ranskisillallinen siellä. Ihan vielä ei ole riittävän lämmin iltaan asti istua pihalla, mutta aikainen illallinen meni ihan hyvin. Hyviähän ne oli. Majoneesi on kuulema liian hapanta hollantilaiseen verrattuna. Oikeastaan ranskiksetkin voisi tehdä kokonaan itse niin saisi parempia. Ja öljykään ei ensimmäisellä kerralla ole hyvää. Vaikeahan tuota ranskalaisten asiantuntijaa on miellyttää, mutta hyvin sille maistui.

 Täyden kympin romanttinen ulkoilmakattaus.

 Illallisseurana höyrypää, joka yrittää saada palloaan hengiltä.

Onneksi meidän koirat ei kerjää.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Tavis tiistai

Tänään oli täysin tavallinen tiistai, meidän normaalia arkea parhaimmillaan. Ei mitään jännittävää, erityistä tai mullistavaa ja kirjoitan silti blogiin. Writer's block vähän vaivaa, jos teillä lukijoilla on jotain, mistä haluaisitte lukea, otan ideoita vastaan enemmän kuin mielelläni.

Aamu alkoi normaalisti: kotona kahvia hollantilaiselle, minulle teetä ja puuroa, aamupesut ja -pisut, lämpömittarin vilkaisu ja vaatetta ylle, koirien kanssa metsään. Autoillen tallille, hevonen pihalle, tallilta lähibaarille aamucappucinon ja focaccian kimppuun. 9.30 lyötiin auto parkkiin viinitarhan viereen ja aloitettiin päivän työt. Me ollaan viime viikko onnistuttu välttelemään koko viinitarhaa, jäljellä olevat työt kun on suoraan sanottuna perseestä. Hollantilainen keräsi tänään vanhoja tolppia kasaan ja minä rullasin vanhoja rautalankoja pois. Joku kahvakuulailu on niin last season, kivempihan se on huhkia ruosteisten rautalankakerien kanssa. Käykääpä joskus huviksenne kokeilemassa rautakaupassa mitä kerä rautalankaa painaa.

 Hihat ei heilu kuin tuulessa.
Meidän talli on tuolla alhaalla, ratsastusmaisemia myös.

 Kauimmaisessa pinossa vanhat tolpat, keskimmäinen pino pitäisi kantaa pois kun ne on  vääränlaisia ja lähimmän pinon tolpat pitäisi istuttaa maahan...


Parin tunnin ahkeroinnin jälkeen lyötiin hanskat tiskiin ja lähdettiin kauppa-autolle. Tuo kauppa-autohan käy meillä tiistaisin ja perjantaisin, yleensä me ajetaan naapurikylään asioimaan, kun meidän kylällä mummot valtaa koko auton, eikä sieltä pääse alle puolessa tunnissa pois. Lounastarpeet saatiin tänäänkin, kauppa-auton myyjä aina suosittelee tarjouksiaan ja tänäänkin mukaan tarttui herkullista juustoa iso pala.


Iltapäivällä kävin vielä Juniorin kanssa tunnin lenkillä viinitarhan maisemissa. Junnu oli ihan superhieno poni, kertaakaan se ei yrittänyt kääntyä kotiin, vaan kuljettiin ihan yhteisymmärryksessä minun valitsemaani suuntaan. 

Hollantilainen halusi ottaa illallisen vastuulleen, me kun saatiin hiljattain poffertjes-pannu. Poffertjes on hollantilaisten lettuversio: valurautapannulla paistettuja pieniä, hieman pallomaisia lettuja. Eihän tuo hollantilaisen kokkaaminen taaskaan mennyt ihan niinkuin piti, lopulta oli pakko sanoa että paistaisi sen taikinan ihan suosiolla normaalilla pannulla normaaleiksi letuiksi, muuten me oltaisiin vieläkin syömässä. Täyttä katastrofia ei keittiössä onneksi sattunut, ainoastaan muovinen suti hieman suli kun tuo järjenjättiläinen käytti sitä kuuman pannun voitelemiseen... Kyllä se oikeasti osaa kokata, vähemmällä sotkulla vaan pääsee kun kokkaan ihan itse.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kässäkerho ulkoistettu

Jo viime viikolla useampi aamupäivä vierähti ystävän puutarhassa. Kun meillä ei sitä omaa pihaa ole, lainataan me hollantilaisen ystävän puutarhaa aina hänen ollessaan Hollannissa. Koiratkin tykkäävät katsella kylän menoa ja jahtaavat ötököitä ja liskoja. Hollantilainen ottaa pihassa istumisen ihan rentoilun kannalta, mutta itse kannan sinnikkäästi sukantekeleitä mukanani. En ole koskaan oikein osannut vain olla paikoillani, esimerkiksi rannalla vain auringon ottaminen maaten ei minulta onnistu. Jotain pientä pihalla puuhaillessa viihdynkin sitten mainiosti.

Blondin puuhapussi - viihtyvyys on taattu.

Tulevalle kesälle asetin myös tavoitteen: ei enää sukista jääneitä rusketusrajoja. Ensimmäisenä Italian kesänäni en oikeastaan edes ruskettunut, kuten en koskaan aiemmin Suomessakaan. Toisena kesänä väri alkoi tarttua, mutta tein koko kesän töitä ulkona. Muistoksi jäi järkyttävän rumat varrettomista sukista syntyneet rusketusrajat: siis valkoinen jalkaterä ja muuten päivettyneet jalat, huh. Viime kesänä unohdin koko sukkarajaepisodin, käytin sukkia toisinaan, paljasjalkailin väliin, mutta raja pysyi sitkeästi. Tänä vuonna taistelen vastaan! Jotenkin ristiriitainen olo neuloa villasukkia teepaitasillaan auringossa jalat paljaina. 
Eilen kävin ihan itsekseni ratsastamassa Juniorin. Juniorin kanssahan edetiin ensin hollantilaisen seuraamiseen ja pikkuhiljaa me ollaan käyty ihan kaksin reippailemassa aina vähän pidemmällä tallista. Eilen oli kuitenkin ensimmäinen kerta ihan kokonaan kaksistaan, hollantilainen oli vielä töissä kun lähdin tallille. Vajaa 1,5 tuntia kulutettiin retkeilyyn ja hienostihan se meni! Pari kertaa Juniori ehdotti että riittäisi jo, mutta saatiin minun valitsema lenkki kierrettyä ja käytiin kotiovella hollantilaista moikkaamassa. Seuraava askel meillä olisi veden sietäminen. Junnu kiertää kaikki pienimmätkin vesilammikot ja jo kostea maa saa sen varomaan hukkumista, puhumattakaan vesiletkun läheisyydestä. Eilisellä reissulla jouduttiin ylittämään mennen tullen pieni puro, talutin hevosen siitä yli ja tulihan se perässä: varmuuden vuoksi reilun metrin loikalla ettei vaan varpaat kastu. Lenkin jälkeen sain kuitenkin pestä sen sienellä, ei se aivan toivoton tapaus ole.

Kotia kohti.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Mansikka-aika

Ensimmäiset mansikat ilmestyivät kauppoihin jo miltei kuukausi sitten. Kiireessä niistä tehtiin "kakku": keksimurupohjalle mansikat ja kermavaahtoa. Vuoden ensimmäinen mansikkakakku oli tehty ja kevääntulo virallistettu. Mansikoita on toki ollut jääkaapissa ihan muutenkin syötäväksi, aamupuurooni olen viikon ajan ripotellut mansikkaa. En varmasti ole ainoa, jonka on ensimmäisten mansikoiden ilmaannuttua pakko tehdä mansikkakakku ja nyt teinkin ihan oikean, kunnollisen kakun. Kyseinen resepti on muistaakseni valittu Kodin Kuvalehden parhaimpien kakkureseptien joukkoon, ja äidiltä olen tämän oppinut.

Brita kakku
pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
marenki:
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan. Lisää vuorotellen leivinjauhe jauhoihin sekoitettuna sekä maito. Levitä taikina voidellulle leivinpaperille. Vaahdota marenkiin valkuaiset ja sokerit, kunnes seos on niin kovaa, että voit kääntää kulhon ylösalaisin. Kulhon, jossa teet marenkivaahdon on oltava ehdottomasti kuiva ja puhdas, samoin vatkaimen. Paista 175 asteessa n. 20-30 min, kunnes marenki on kauniiin ruskea.

Pohjan kuuluu olla löysä ja ohut!

Brita kakun voi koota ja täyttää haluamallaan tavalla. Omaani tein kolmen kerrosta, jotka täytin mansikoilla ja mascarpone-vaahdolla (kermavaahto+mascarpone-juusto+maun mukaan tomusokeria) ja pinnalle raastoin tummaa suklaata. Pohjan voi tehdä valmiiksi jo vaikka edellisenä iltana, mutta täyttäminen kannattaa hoitaa vasta juuri ennen tarjoilua, muuten marengin rapeus kärsii.


Makoisia hetkiä lukijoille, mikä on sinun mansikka "must"?

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Blondin kässäkerho

Minulla on usein suuria suunnitelmia ja mahtavia visioita erilaisten ompeluprojektien varalle. Tänään päästin inspiraation valloilleen ja nostin ompelukoneen pöydälle. Meillä on sängyn vieressä lipasto, jonka päälle on kertynyt turhan paljon tavaraa: rasvapurkkeja, meikkipussi, hiuspinnit ja -pompulat. Sälää, jota ei aivan joka hetki tule käytettyä ja joka kerää pölyä turhaan.

Halusin tehdä vessaan vanhoista farkuista isomman taskun noille tavaroille ja samaan settiin pari taskua vessapaperille. Mielessäni oli selkeä, hieno kuva valmiista kyhäelmästä ja maltoin jopa hetken aikaa työstää ajatusta paperille. Koska mittanauhan tai nuppineulojen käyttö on aivan liian aikaavievää, sovelsin taas vauhdissa. Leikkasin palat sinnepäin hyvällä tuntumalla, ompelin pala kerrallaan yhteen, purin ja sovelsin. Ei siitä aivan mielikuvaa vastaavaa tullut, mutta ajaa asiansa. Itte tein!

 Maailman hienoin kaavapiirros ja palapelin palaset valmiina.

Ihan näppärä siitä kuitenkin tuli.

Toinen jo pitkään mielessä hautunut tänään toteutunut operaatio oli mekosta hameeksi. Kaapissa on jo vuosia majaillut punainen pellavamekko, jota ei vain koskaan ole tullut pidettyä. Kokeilinpa sitä huvikseen taas päälleni ja isoksihan se oli käynyt. Hameita kuitenkin tulee käytettyä hieman enemmän, joten päätin antaa hyvälle vaatteelle uuden elämän. Tämäkin toteutui blondin puhtaalla vaistolla: mekko sopivasta kohdasta poikki ja kuminauhakujan ompelu. Tosin kuminauhaa en tuohon käyttänyt, pujottelin kujaan punaisen silkkinauhan, jonka saa kivasti rusetille. Tästä tuli sellainen ikilaihduttajan kestovaate: nauhaa kiristämällä hame on aina sopiva!
 En tykkää.

Tykkään.

Ehkä tästä postauksesta taas ymmärtää miksi en voisi ikinä kirjoittaa käsityö- tai ruokablogia. Kokeilen innolla uusia juttuja ja sovellan paljon päästäkin, mutta ohjeita en osaa noudattaa saati muille tuottaa.