maanantai 31. maaliskuuta 2014

Turvallista

Maailman kaunein lehmä ja tuo meidän oma pöljäke - pahoittelen puhelinkuvien laatua.

Vaikka kesäaikaan siirtyminen sunnuntaiaamuna neljän tunnin unien jälkeen hieman harmitti, on oikeastaan ihan kivaa kun valoisaa aikaa riittää pitkälle iltaan. Sehän nimittäin tarkoittaa, että vaikka päivän huhkisi viinitarhalla, ehtii illalla vielä hyvin ratsastamaan.

Mun henkilökohtainen turpaterapeuttini oli oikein mainio tänään. Ensimmäisenä sen piti tietenkin kokeilla, jos vaan käveltäisiin takaisin tallille. Kun lupaa ei irronnut, se ajatteli toteuttaa saman treenin kuin lauantaina: laukkaa pellon päätyyn ja kotiin. Hassu hevonen. Pitää nyt hieman kehua tuota hollantilaistakin, se kun on aina huonoina hetkinä jaksanut uskoa pikkumustaan ja saanut minut yrittämään uudestaan ja uudestaan. Nyt kun viimein kelit on kohdallaan ja hepo viettää päivät ulkona sekä joutuu töihin lähes päivittäin, on suunta vain parempaan.




Laukkailtiin pari pätkää pellolla ja voi pojat kun oli kivaa! Ratsastaessa unohtuu kaikki mieltä painava, eikä mikään voita sitä tunnetta, kun päästelee pitkin maita ja mantuja vettä silmistä valuen. Tallille palatessa pellon toiselle puolella oli yksi tilan hevosista irrallaan, eikä pikkumusta juurikaan välittänyt. Hienoa, kun hevonen tottuu irtokoiriin, -lehmiin ja jopa -hevosiin sekä traktoreihin ja kaivinkoneisiin ihan vain tallin pihassa pyörimällä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Samaa rataa

Kirjoitusinto on painunut suvantovaiheeseen. Ei täällä ole tapahtunut mitään - taaskaan. Omat arkipäivät tuntuvat niin tutuilta, ettei niistä jaksa kirjoittaa.

Pikkukoira on ilmeisesti allerginen jollekin. Meidän hurtat on syöneet ihan hyvinvoivina marketin purkkiruokaa, mutta pienempi on alkanut kutisemaan ja pahasti. Reppana yrittää helpottaa oloaan hampailla jyystämällä, ihohan siinä menee rikki. Maanantaista alkaen ollaan kokattu koirille ihan itse. Saavat nyt riisiä tai perunaa kera lihan, kanan tai kalan. Maittavaa ja terveellistä kotiruokaa niillekin, tietääpä ainakin tarkkaan mitä ne syö. Tiiti on nyt ollut myös kauluri päässä, saa iho rauhoittua kun ei koira koko ajan sitä jyystä. Isompi järkyttyi uudesta ulkomuodosta, eikä ihan heti tajunnut, kuka sen muovitötterön sisällä on. Piti haukkua ja hyppiä ja kiertää - tyhmä mikä tyhmä.

Isomman tyhmyys todistettiin myös eräänä iltana tv:ta katsoessa. Televisiossa vingahti vinkulelu ja nanosekunnissa tuo pöljäke heräsi omalta paikaltaan kyttäämään missä vinkuu. Toki tästä piti repiä vielä vähän huumoria ja etsiä juutuupista vinkulelun ääni, sekaisinhan tuon sillä saa. Pitää vielä kokeilla, josko vinkulelulla saisi karkailemaan taipuvaisen kaverin pysymään matkassa mukana.

Täh, missä vinkuu?

Meidän hollantilaisen ystävän viinitarhalla ollaan lyöty päätä tolppaan. Ystävä itse lähti Hollantiin ja puhuttiin, että me laitetaan viinitarha kuntoon. Puheiden mukaan aika sama homma kuin toisella, jo tehdyllä viinitarhalla: huonot tolpat pois, tolppia vähän tukevammin maahan ja uusien rautalankojen virittäminen. Totuus oli hieman erilainen. Eihän niitä lahoja tolppia voi käyttää, katkeavat mokovat jo kosketuksesta. Hollantilainen sai luvan tilata uusia tolppia, kannettiin 50 tolppaa tarhalle ja ystävä päätti että ei kelpaa. Ne kun on käsiteltyä mäntyä, niistähän jää maahan jäämiä mikä ei sovi biologiselle viinille. Ystävä sitten tilasi sata parempaa tolppaa. Käsittelemätöntä kastanjaa, kyllä nyt umpeenkasvanut puolikuollut viinitarha kiittelee. Soitteli meille, koska tolpat toimitetaan, sanoi kyllä että voihan ne pakkauksissaan jättää siihen tien sivuunkin. Minkähänlaisissa pakkauksissa tuo ajatteli tolppien saapuvan?
Satuttiin meidän pormestarin kanssa juttelemaan näistä ystävän mieltymyksistä biologisen viinin valmistamisessa. Meidän kylällä kaikki tekevät biologista viiniä, myös pormestari, mutta tämä hollantilainen ystävä on aivan omaa luokkaansa. Pormestari kehoitti pitämään mölyt mahassa, hulluksihan nämä leimaavat ja puhkovat renkaat autosta, jos kuulevat.

Ensi viikolla luvassa lisää mukavaa touhuilua kyseisellä viinitarhalla. Alkaa olla jo kiire saada se kuntoon, ne elossa olevat viinit kun alkavat jo kasvaa. Viikon, kaksi vielä jos jaksaisi olla apuna, sen jälkeen keskityn johonkin aivan muuhun. Vaikka kutomaan sukkia.

torstai 27. maaliskuuta 2014

1 vee

Tänään blogi juhlistaa yksivuotista taivaltaan. Kirjoittaminen on edelleen ihan yhtä mukavaa kuin aina ennenkin, pikkuhiljaa olen myös oppinut käyttämään kameraa aktiivisemmin ja jopa ottamaan kuvia vain blogia varten.

On ollut ilahduttavaa huomata, ettei äiti ole ainoa, joka blogia lukee. Ilmeisesti siellä ruudun toisella puolella on ihan kohtalainen joukko säännöllisesti blogiin palaavia, sekä tietysti niitä, jotka satunnaisesti vilkuilevat mitä kolmen kulttuurin sopassa touhutaan.

Vuotiaan kunniaksi toteuta jotain, mitä jokaisen hyvän bloggaajan kuuluu tehdä: kysymyspostaus. Tai tietty toteutus riippuu teistä, arvon lukijat! Kysellä voi mitä vaan, mikä ihmetyttää, myös hollantilaiselle saa esittää kysymyksiään. Nyt siis kysymyksiä kommenttikenttään, vastailen kunhan kysymyksiä on edes muutama kasassa.


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Maanantaiajelu

Kevään koittaessa tie kutsuu. Monta maanantaita ollaan hollantilaisen kanssa vietetty ajellen ilman päämäärää: pysähdytään kivaan kahvilaan cappucinolle, ostetaan pienestä leipomosta pala focacciaa. Viikonloppuna hollantilainen bongasi netistä myytävän talontapaisen, jota piti käydä vilkaisemassa. Vähän tyhmällä paikalla, muuten ihan kiva. Kotiin ei kuitenkaan huvittanut heti kääntyä, joten käytiin tutkimassa uusia teitä. Laaksosta toiseen pääsee useita pikkuteitä, tänään satuttiin kahdesti suljetulle tielle. Maanvyörymiä tuntuu olevan siellä ja täällä, meidänkin huviajelu hieman venyi noiden takia.

 Paikallisten mukaan kevät koittaa näiden lumien sulettua.






lauantai 22. maaliskuuta 2014

Osasin!

Tykkään todella paljon Lidlissä myytävistä kurpitsansiemensämpylöistä, joiden pinnalla on paahdettuja kurpitsansiemeniä. Meiltä kotoa löytyy erilaisia siemeniä leipää varten, joita aina heitänkin leipätaikinan sekaan. Pitkään olen himoinnut paahdettuja siemeniä ihan sellaisenaankin syötäviksi, onhan ne nyt vähän terveellisimpiä kuin vaikkapa tuo kirottu suklaa.

Ensimmäinen erä paahdettuja auringonkukansiemeniä päätyi suoraan roskikseen. Jätin siemenet aivan liian kuumalle ja nehän luonnollisesti paloivat. Toisella yrityksellä siemenet olivat aivan liian suolaisia ja öljyäkin käytin liikaa. Kolmas kerta toden sanoo: vihdoinkin onnistuin!

Auringonkukkaa ja kurpitsaa.

Öljy kuumaksi, siemenet sekaan ja pienellä lämmöllä hiljalleen sekoitetaa. Ripaus suolaa ja annos kärsivällisyyttä. Blondi oli vähällä olla malttamaton, teki mieli vääntää kaasua pannun alla isommalle, mutta onneksi maltoin mieleni. Hiljaa hyvä tulee siemeniä paahtaessa. 



Tänään paahdoin siemeniä vartavasten salaattia ajatellen. En uskaltanut heittää noita salaatin sekaan, kun epäilin ettei hollantilaiselle maistuisi. Mitä vielä - mieshän kaapi viimeisetkin rippeet pannusta ja vielä kehui.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Hevosenlihan verran iloa

Facebookissa kerroin eilen miten iloinen olin, kun hevosenihan oli hyvällä tuulella. Yllättäen moni kavereista luki hevosenlihan. Sitähän tuo oikeasti on: järkyttävän kallis kimppu lihaa, jota pitää kaiken kukkuraksi ruokkia ja hoitaa. Onhan tämä vähän vinksahtaneiden harrastus, joku intohimo noihin eläimiin on oltava, että tätä jaksaa. Yksi ystävä totesi osuvasti: Ei taida olla kovin montaa sellaista harrastusta, että "tänään melkein onnistuin" on riemun aihe. 


Minulle ratsastus ja hevoset on aina ollut rentouttava harrastus. Tallilla huolet unohtuivat, samanhenkisten ihmisten kanssa usein tulee hyvin toimeen ja pätkä laukkaa hiljaisella metsätiellä vettä silmistä valuen sai viimeistään arjen murheet kaikkoamaan. Pikkumustan kanssa rentous ja nautinto harrastuksesta on toisinaan ollut kaukana. On ollut päiviä, kun olen käynyt tallilla vain ruokkimassa, koska pakkohan sen pirun elukan on syödä. Nyt meillä menee kuitenkin ihan kivasti. Junnu on tainnut vihdoin tajuta, että blondi on ihan kelpo laumanjohtaja: ei ole sapelihammastiikerit vielä päässeet pientä hevosta syömään. (Hevosia tuntemattomille tiedoksi: sapelihammastiikereitä on ihan oikeasti olemassa, ja ne syövät hevosia. Ainakin hevosen mielessä.) 

Ratsastuksen sanotaan usein olevan tavoitteellinen laji. Itsekin uskon, että hyvä ratsastaja voi aina kehittyä. Junnun kanssa meillä on tällä hetkellä ihan simppelit tavoitteet: mennään siihen suuntaan, mihin kuski haluaa. Tämä tavoite alkaa jo sujua. Pahimpina päivinä olen pyörinyt Junnun kanssa pientä ympyrää puoli tuntia tallin nurkalla kun se perkeleen elukka ei suostu lähtemään pihasta. Nyt ollaan edetty jo pellolle ratsastamaan, ja ainoastaan hetkittäin Junnu yrittää ehdottaa kotiinlähtöä. Ehkä parin viikon päästä me päästään jo peltoa pidemmälle. 

 

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Painavaa asiaa

Suhteeni puntariin ei ole koskaan ollut hyvä. Ei vaaka suurta inhoa ole herättänyt, mutta en sitä ole kaivannutkaan. Ala-asteella terveydenhoitajan tarkastuksesta sain kotiinviemiseksi Karvisen laihdutusoppaan, terkkari kehotti vähän tarkkailemaan painoa. Samoihin aikoihin samalla luokalla ollut poika nimesi minut avaruusporkkanaksi: olin kuulema iso kuin avaruus ja hiukset oli kuin porkkanalla. Jälkiähän tuo jätti: koko kouluajan olin se hiljaisempi. Tottahan minulta ystäviä löytyi, muutama hyvä ja läheinen.

En kuitenkaan koskaan ole innostunut laihduttamaan. Syön ja liikun niin kuin mieli tekee, ja vaikka painoa on ollutkin liikaa, olen ollut ihan sinut itseni kanssa. Vaa'alla kävin ehkä viikottain lukioaikoihin saakka, kunnes lukemat vaa'assa olivat jo kolminumeroisia. Silloin tunsin olevani läski. Lopetin painon kyttäämisen ja asia unohtui. Vuosien saatossa painoni on seilannut ylös ja alas. Italiaan tullessa laihduin huomattavasti: tein raskasta fyysistä työtä, eikä syömiselle juuri ollut aikaa tai energiaa. Töiden loputtua paino nousi, söin liikaa. Vuosi sitten keväällä iski hätä mahtuisinkohan kesävaatteisiin. Hetken jaksoin miettiä ruokavaliotani, ja kesä meni vanhoissa vaatteissa. Sappikohtauksien myötä ruokavalioon tuli pakkomuutos. Suklaa ja sipsit jäivät kokonaan. Huomasin laihtuvani, muutoksen huomasivat myös muut. Vaikka sappi on nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä, yritän edelleen edes hieman katsoa, mitä suuhuni laitan. Suklaata uskallan syödä, mutta kohtuudella.

Tänään uskaltauduin puntarille: edellisestä kerrasta on miltei kaksi vuotta. Tiesin laihtuneeni, mutta en yhtään osannut arvata kuinka paljon. Arvelin laihtuneeni viitisen kiloa. Yllättäen vaaka näytti 12 kiloa vähemmän, kuin edellisellä kerralla. Kuusi kiloa vähemmän, kuin veikkasin. 28 kiloa vähemmän siitä, mitä olen pahimmillani painanut. Painoindeksin mukaan olen vielä lievästi ylipainoinen. Alle kymmenen kiloa normaalipainoon. Edelleen olen tyytyväinen itseeni juuri tällaisena (okei, huonojakin päiviä on), enkä stressaa laihduttamisesta. En halua asettaa laihtumiselle tavoitteita, koska tiedän, etten siinä onnistuisi. Elämäntavat on kuitenkin loksahtaneet oikeille paikoilleen, ja laihtuminen jatkuu ihan huomaamatta.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Huippu sunnuntai

Suuri inspiraatio vieraili meillä tänään. Hollantilaisen poistuttua töidensä pariin levitin tuunattavien vaatteiden kasan sängylle ja päästin luovuuden valloilleen. Sain aikaa sitten ystävältä pari Molinarin mainost-paitaa, joille ajattelin tehdä jotain jännää. Googlettelin eri vaihtoehtoja ja valitsin kaksi mieleistä. Ohjeitahan en taaskaan jaksanut seurata, kunhan katselin kuvat ja sovelsin sinnepäin. Kivathan noista tuli, lisäsin molempiin vähän koristusta kaapin perälle unohtuneesta vyöstä ja kaulakorusta.



Molempien selkeät, kuvalliset ohjeet löytyy täältä. Homman ideahan on tuunata t-paitoja uusiksi ilman ompelukonetta. Helppoa ja nopeaa, saatan joutua sivulta vielä jonkun muunkin idean toteuttamaan.

Iltapäivästä sisällä alkoi tuntua viileältä. Hollantilainen kysyi ennen töihinlähtöään laittaako lämmityksen päälle, mutta sanoin että voi laittaa sitten kotiuduttuaan. Nopea vilkaisu lämpömittareihin kertoi, että sisällä oli 18 astetta ja ulkona varjossa 19. Ei vaikea valinta!


Heitin laukkuun työn alla olevat sukat (hollantilaiselle Haagin väreissä toivekuviolla), pullon vettä ja suuntasin koirien kanssa ystävän puutarhaan. Meidän hollantilaisella ystävällä on kiva pieni puutarha, ja aina tuon suunnatessa Hollannin kotiinsa, me saadaan lainata pihaa. Koirat saivat touhuilla omiaan ja itse nautin auringossa kutoen.


Lämmin ilma on saanut luonnon heräämään. Persikkapuiden kukat on kauneimmillaan. Vielä muutaman päivän tästä saa nauttia, ensi viikolle on taas luvattu viilenevää.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pihalla


Voiko päiväänsä aloittaa paremmin, kuin nauttimalla kupillisen cappucinoa baarin terassilla auringon lämmittäessä? Oikeastihan me juodaan aamukahvit kotona, käytetään koirat ulkona ja hoidetaan hevoseläin ennen tuota cappucinoa... Kesän lähestyessä haaveet omasta pihasta, edes pienestä, kasvavat. Olisi niin paljon mukavampaa juoda se aamukahvi omassa pihassa, koirillekin olisi varmasti mukavampaa saada temmeltää pihassa niin paljon kuin sielu sietää. Mehän katsellaan ja kysellään vuokrattavia taloja hissukseen: ei meillä kiire ole mihinkään, mutta se piha olisi kiva.


 Pikkuheppa on päässyt taas pihalle, kun tuo meidän tarha on vähän kuivunut. Mutaahan siellä edelleen on, mutta onneksi kuiviakin kohtia löytyy. Ämmää hieman hirvitti jättää lapsonen langan taakse yksin, se kun ei aiemmin ole ollut pihalla yksinään. Onneksi tuo kunnioittaa sähkölankaa paljon, ja vaikka meidän aita on aivan liian matala, siellä se pysyy. Ja nauttii elostaan: juoksee pari kierrosta, keräilee pari ruohotupsua, piehtaroi ja juoksee lisää.


 Kun haaveet omasta pihasta on taas pinnassa, naapuri lisäsi vettä myllyyn ripustamalla riippumaton pihakoivuunsa. Eilen puolenpäivän aikaan siellä joku jo lepäili, aurinko vetää lämpömittarin lukemat jo miltei kahteenkymmeneen niin mikäs siellä kölliessä. Kyllä minäkin vielä jonain päivänä.


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kehuttu

Viime viikolla aamun cappucinoa nauttiessa baarin omistaja otti puheeksi meidän läheisen leirintäalueen, ja kuinka haluaisi asiakkaita sieltä. Oli mokoma jo suunnitellut markkinoivansa palvelua englanniksi parina päivänä viikossa, ja suunnitellut tämän työn mulle. Hieman jäin suu auki kuuntelemaan ideaa, mutta mikä ettei. Harmi vaan, että leirintäalueen omistaja oli tyrmännyt idean heti kättelyssä, asiakkaat kun mieluummin suuntavat suoraan kaupungin isoon markettiin.

Toisena aamuna baarin omistaja oli antaa meille turhan paljon vaihtorahaa. Ihme kyllä normaalisti surkea laskupääni oli hetkellisesti terässä ja huomautin, että ei ihan noin paljon tarvitse antaa. Seuraavana aamuna omistaja tarjosi meille cappucinot, kiitoksena.

Tälle päivää hollantilaisen pomo kaipasi hollantilaista avukseen navetan tyhjennykseen, mutta koska hollantilainen on kiireinen viinitarhojen kanssa, minut nakitettiin paikalle. Pomo oli hieman epäileväinen, työ kun on rankkaa, mutta hollantilainen vakuutteli, että minulla pysyy talikko tukevammin käsissä. Navetta saatiin tyhjäksi ja työn päätteeksi pomo totesi hollantilaisen olleen oikeassa.

En tiedä, onko kuuluisalla suomalaisella nöyrällä asenteella osuutta, mutta minun on aina ollut kovin vaikea ottaa vastaan kehuja tai positiivista palautetta. Pikkuhiljaa alan olemaan enemmän sinut asian kanssa, hymyilen kehuille, mutta kiittää en osaa vieläkään. Mieli kuitenkin kiittää ja kehrää. Hyvältähän tuo tuntuu, kun huomaa, että saa jätettyä itsestään hyvän kuvan.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Rospuutto

Käytiin viimein lähemmin tutkimassa naapurikylän maanvyörymää. Aika hurjaa katseltavaahan tuo oli. Ensimmäinen talo, jonka piha on pudonnut pari metriä, kuuluu milanolaiselle porukalle, jotka käyvät viikonloppuisin tekemässä leipää täällä. Viime kesänä vielä istuttiin tuossa samaisella pihalla, nyt pihaan pääsyn estävät oranssit aidat ja pericolo-varoitukset.







Joku aika sitten kerroin, että myös meidän lähistöllä tienpätkä vajoaa. Näyttäisi, että vajoaminen on nyt loppu. Sen verran on tilannetta korjattu, että ehjälle puolelle tietä levennettiin ojaan renkaan leveydeltä. Hollantilaisen kanssa mietittiin, että saa varmaan olla tuossa tilassa niin kauan kun meidän pormestari mahtuu autollaan ohi. Harmi vaan, että pormestarilla on pikkuinen Punto. Sääliksi käy sitä tietämätöntä rekkakuskia, joka tuohon ajaa: ohi ei pääse, kääntymään ei mahdu ja peruuttaminenkin mutkaisella tiellä voi olla ikävää.


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Pohjoisen makuja

Italian Lidleissä käynnistyi torstaina tuttuun tapaan skandi-päivät. Valikoimiin rantautuu mm. kaurakeksejä, näkkileipää, lihapullia ja silliä. Muistan ensimmäiset skandi-päiväni, osuin aivan sattumalta Lidliin seuraavalla viikolla ja jäin suu auki tuijottamaan hyllyssä nököttävää yksinäistä puolukkahillopurkkia ja hapankorppupakkauksia. Hyvä ettei itku päässyt, olin niin onnellinen! Nyt tähän on jo oppinut: ensin tulee ameriikan makuja, sitten italialaisia herkkuja ja viimeisenä ne skandit.


Hieman peloissani jo katselin facebookin Italian suomalaisten ryhmää, moni oli jo käynyt hamstraamassa hapankorppuja vuoden tarpeiksi. Onneksi meidän Lidlin asiakaskunta on pieni, meitä taitaa olla kaksi suomalaista lähistöllä, joten tavaraa riitti vielä - luultavasti saan kantaa enemmänkin hapankorppuja kotiin ensi viikolla. Hollantilaiselle piti saada silliä ja puolukkahillo odottaa kaalilaatikkoa seurakseen.

Suomen Lidleissä on ilmeisesti nyt italia-teema, mites muualla? Hyvä, että edes yksi marketti myy noita "eksoottisia" tuotteita, vaikka sitten kerran viikossa.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Vasara ja nauloja

Sateiden manaaminen auttoi - ollaan saatu nauttia jo kaksi päivää ihanasta aurinkoisesta säästä! Aurinko on herätellyt koko kylän, kuhina käy kun vanhat sedät suhaa traktoreillaan viini- ja hedelmätarhoilleen. Hollantilaisen kanssa ollaan vietetty aikaa viinitarhoilla, koirat on onnellisen väsyneitä päivän juoksemisen ja kaivamisen jälkeen. Eilen olin hollantilaisen työpaikan viinitarhalla kiinnittämässä rautalangoille nauloja, kun hollantilainen kiristi langat paikoilleen. Tänään käytiin ystävämme viinitarhalla hakkaamassa tolppia tukevammin paikoilleen. Lihaksissa tuntuu työ, aurinko on jättänyt jälkensä poskille ja mieleen. Tätä on kaivattu.

1. Bongaa puuttuva naula.

 2. Kaivele uusi naula supertrendikkäästä työkalupussista.

3. Mallaa paikoilleen.

4. Valmis!

Hetken ehdin taas kuvitella, että meidän arki olisi tasaista ja rutiininomaista: tallille, töitä, lounas, töitä, tallille, kotiin illalliselle... Aika samalla kaavallahan päivät menee, mutta ylläreitä riittää. Hollantilaisen pomo halusi vuohen kokattavakseen, ja kun meidän tallin omistajalla niitä sattuu olemaan, jäi vuohen hankkiminen vähän meidän harteille. Tänään siis ajeltiin tallilta kotiin vuohen ruho takakontissa. Muistui taas mieleen, että jokainen päivä on tosiaan erilainen. 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kesämuistoja

Taas vaihteeksi ulkona tuuli työntää sadetta vasten ikkunaa ja mieli valuu sateen mukana viemäriin. Pientä itsensähuijaamista ja hetkellistä piristystä löytyy vanhojen kuvien parista, kesän parhaista paloista.
Suomen kesää ja yötöntä yötä ei voita mikään. Jyväsjärvi keskikesällä kolmen aikaan aamulla on uskomattoman kaunis. Minuun kesääni kuuluu Suomi, järvimaiseman ja horisontissa häilyvä aurinko.
 Italian kesän yksi parhaita puolia ovat tuoreet hedelmät. Aamupalan voi nauttia kylän läpi kävellen: nappaa persikan sieltä, toisen täältä.

 Helteisimpään aikaan on ihanaa päästä veden äärelle. Viime kesänä pikkukoira uskaltautui uimaan isomman pannassa roikkuen. Kivet polttavat jalkapohjia ja kontrastina vesi tuntuu jäätävältä.

 Luonto on kauneimmillaan: kaikkialla on vihreää, sininen taivas ja puiden lomasta taittuva aurinko. Hetken voi nauttia vain lintujen laulusta.

 Kesä antaa mahdollisuuksia omien rajojen rikkomiseen ja uusien asioiden kokeilemiseen.

 Kesä on myös hevostelijan parasta aikaa - vaikka merihevosleikkeihin ei mahdollisuutta olisikaan.

Italian kesä on täynnä juhlaa. Jokaiselle päivälle on mahdollista löytää jossain kylässä järjestettävä illallinen hyvän ruuan, musiikin ja iloisten ihmisten parissa.

Henkilökohtaisesti en jaksaisi enää yhtäkään sateista päivää. Kaipaan aurinkoa ja lämpöä, kaipaan kesän tuomaa vapautta. Kiirehdithän, kesä, hieman?

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Sade kyllä jaksaa

Aamulla ulos vilkaistessa maisema näytti taas valkoiselta, eikä tällä kertaa suinkaan sumun takia. Viikon verranhan me saatiin nauttia keväisestä säästä ja päivän lämpötilat kipusivat jo yli kymmeneen asteeseen. Sääennuste kyllä lupasi räntäsadetta, mutta enhän taas uskonut.


 Ei yhtään harmita, ei. Onhan mulla ihanat metsänvihreät kumisaappaat, joita tänä talvena on saanut käyttää enemmän kuin mitään muita kenkiä yhteensä. En yhtään haluaisi vaihtaa kevyempiin jalkineisiin. Kuraiset koirat on myös ihania. Ne haisee oikealle elämälle, eikä sohva tunnu kodikkaalta ilman irtohiekkaa. Rakastan myös tätä kerrospukeutumista ja kuivien vaatteiden metsästämistä. Vedenpitävissä housuissa näytän ja kuulostan aivan jätesäkkiin pukeutuneelta, sehän saa naisellisuuden huippuunsa.

 Lits, läts, lenkille!

Niin, kun ei riittänyt tuo naapurikylän maanvyörymä. Sehän siis edelleen liikkuu noin 30 senttiä päivässä, pitäisi käydä kuvaamassa, kunhan saadaan taas vähän kuivempi päivä. Alue on juu eristetty, mutta meidän baarin omistaja kertoi, että siitä vaan eristysnauhan ohi katsomaan, eihän sitä muuten näe. Kaikki muutkin niin määkin sitten. 

Meidän kylästä pääsee kolmea tietä pitkin pois. Tuo naapurikylän kautta kulkeva on virallisesti suljettu, mutta pääsee sieltä menemään. Toinen tie vie suoraan tallille, sen kolmisen kilometriä alas. Tallitien varrella ollaan jo pitkään katsottu, että yhdestä kohdasta tie vajoaa. Tänään aamulla se olikin ihan tosissaan pudonnut ja myöhemmin kotiin palatessa kaista oli suljettu. Vajaan puoli metriä tuokin näytti pudonneen, muutaman päivän sisään luultavasti joutuvat sulkemaan koko tien pätkän. Hollantilainen lohdutteli, että kyllä se heinäkuuhun mennessä on saatu korjattua. On joo, ensi vuoden.

Vielä mahtui ohi, mahtuuko huomenna?