lauantai 22. helmikuuta 2014

Sateenkaaren taa

Tänä aamuna tallin ovelta pilkotti vain yksi pari korvia. Rakas seniori oli yön aikana kuollut. Illalla se vielä jäi nutustamaan heiniään, kun ovelta huikattiin hyvät yöt.

Ensitapaaminen huhtikuussa -13, 
ei varmaan epäselvää miksi yksi lempinimistä oli Mammutti.


Vaikka meidän yhteinen taival jäikin lyhyeksi, antoi tuo vanhus meille paljon. En koskaan unohda, kuinka se metsässä laukkasi kisaten koirien kanssa, lukemattomia uusien polkujen koluamista tai tuttua hörinää tallin oven auetessa. Me adoptoitiin seniori ja saatiin vastalahjaksi hevosen kokoinen paketti rakkautta.


"Minä katsoin sinua pitkään ja hellästi silittelin, ja mietin lieköhän ketkään silmin niin viisahin minulle katsetta luoneet, hellyyttä hellempää, tai ystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää?"

 Viimeinen kuva. Kovasti on jo kuihtunut.

 Nyt seniori saa juosta laitumilla, josta ruoho ei lopu koskaan.

2 kommenttia:

  1. Kauniita niittyjä Mammutti- hepalle! Tunnustan, itku tuli vaikka ei koskaan tavattukaan. Ihania ihmisiä olette kun huolehditte vanhuksesta!
    Itseltäni menehtyi lemmikki pari viikkoa sitten yllättäen, ikävä on kova.
    Eläimet on niiiin ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kummasti noihin eläimiin vain kiintyy...

      Poista

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!