tiistai 18. helmikuuta 2014

Pikkumustaa rakkautta

Hiljaa hyvä tulee, niinhän sitä sanotaan? Yhdessä touhuillessa rakastun joka päivä enemmän ja enemmän pikkumustaan hevoseen. Suurin ongelma Juniorin kanssa on nyt, ettei se kestä olla yksin. Jos Seniori lähtee tallista, Junnu itkee koko yksinolon ajan. Jos taas Junnun kanssa yrittää lähteä johonkin ilman Sennua, alkaa protestointi: se ei liiku, hyppii pystyyn ja tekee kaikkensa kääntyäkseen takaisin kotiin.

Eilen lähdettiin tallin pihasta kaikki samaa matkaa. Hollantilainen jäi Seniorin kanssa pellolle mussuttamaan heinää, ja minä Juniorin kanssa jatkoin matkaa. Jatkettiin joo, sellainen reilu 50 metriä, kunnes tuo tajusi, että Sennuhan ei seuraakaan perässä. Alkoi se tuttu "en mene, hypin, pyörin, en liiku" -show. Tässä vaiheessa hevosen käsittelykieli vaihtuu suomeksi, muutoin toimitaan italiaksi. Keuhkojen perältä karjaistu perkele sai Juniorin vakuuttumaan, että blondi taitaa olla tosissaan. Kerroin Junnulle myös ihan asiallisesti, että mua ei juurikaan sen mielipiteet reittivalinnoissa kiinnosta, ja sen on parempi tottua ajatukseen ulkoilusta ihan vain mun kanssa, sitä tullaan nimittäin tekemään jatkossa enemmän ja enemmän.

Tänään sama homma, käytiin jopa vähän pidemmällä. Pitihän sen kerran kokeilla, josko saisi kääntyä takaisin Sennun luokse, mutta ei taaskaan kiinnostanut. Loppuajan pikkumusta käyttäytyi asiallisesti, edes naapurin kirkuvat lapset tai jalkoihin juossut koira eivät aiheuttaneet suurempaa kohtausta. Mikä parasta - odotan aina tuon hevosen kanssa pahinta, joten joka päivä se yllättää positiivisesti. Kyllä meistä hyvä tiimi vielä tulee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!