sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Huoleton on hevoseton

Sanotaan, että huoleton on hevoseton, vaan kun ei noita ilmankaan osaa olla. Eilen kaikki meni taas niin vikaan, kuin vain voi ja illasta voin fyysisesti pahoin päivän sattumien takia. Meillä oli hollantilaisen kanssa tarkoituksena siivota koko talli, ja aloitettiin urakka viemällä hevoset aamulla ulos. Juniori esitti jo turhan tutuksi tullutta rodeohyppelyään heti tallin ovista ulos päästyään. Sinänsä minua ei haittaa, jos se eläin siellä narun päässä hyppelee ja loikkii, mutta pikkuhiljaa on alkanut pelottaa, kun hevosen etukaviot huitovat ilmaa säännöllisin väliajoin suht lähellä minua. Hyppelyiden jälkeen saatiin juniorikin tarhaansa, ja pojat jäivät syömään ruohonrippeitä. Kolmatta kottikärryä tyhjentämään mennessä hollantilainen huusi minut hätiin: juniori jahtasi senioria tarhassa, eikä kyseessä ollut mikään "siirrypä siitä" -keskustelu, vaan ihan kunnon potkien ja purren suoritettu häivy-operaatio. Seniori yritti karkuun, mutta joutui nurkkaan, sai jalkansa metallisen aidan väliin ja jäi jumiin. Tässä vaiheessa pääsin itse väliin: hätistin juniorin pois ja jäin rauhoittamaan senioria. Hevoset takaisin talliin ja vammojen kimppuun. Seniori sai rytäkässä etujalkaansa vertavuotavan haavan, mutta onneksi varasi jalalle painoa. Pestiin haava ja lutrattiin betadineä ennen kuin suunnattiin apteekkiin hakemaan sidontatarpeita. Talliin jäi toipilas ja hullu.

Kahvikupin äärellä juteltiin asiaa läpi, ja totesin että juniori ei jää meille. Seniori on ansainnut rauhalliset eläkeläispäivänsä, enkä halua ottaa uutta riskiä, josko juniorilla olisi parempi päivä. Juniori ei myöskään osaa olla yksin, joten ollaan pattitilanteessa. Juniori tarvitsee kodin, jossa se saa olla ulkona laumassa, jossa sillä on kavereita hevosenleikkiin, sekä säännöllistä liikutusta. Muta-aikaan kentättömällä tallilla hevosen liikutus ei ole ihan helppoa, ainoa tienpätkä, jolla voi ratsastaa säällä kuin säällä, vaatii pätkän isolla autotiellä ratsastamista, enkä juniorin kanssa sille pätkälle lähde. Varmasti oikeassa paikassa ihan mahtava hevonen, nyt vain täytyi todeta, että meillä ei ole sille sopivaa kotia. Harmittaa tietysti, mutta jo hevosen hyvinvoinnin kannalta on parempi näin. Lisäksi, jos hevosen kanssa saa koko ajan olla varuillaan, siihen ei pysty luottamaan ja useasti jopa pelottaa, on kaikkien kannalta parasta myöntää, että nyt riittää.

Verta ja betadineä, näyttää pahemmalle mitä on.

Maanantaina käydään juttelemassa juniorin omistajan kanssa (vaikka puhuttiinkin, että ostettaisiin se pois, mitään siitä ei vielä olla maksettu) ja katsotaan miten käy. Toivotaan, että lopputulos on tyydyttävä kaikkien osapuolien kannalta.

2 kommenttia:

  1. Aika jännää teillä! Itselle kuulostaa niin vieraalle hevosten hoito yms, kun olen aina niitä ennemmin pelännyt ja ihaillut kaukaa. Toivottavasti löytyy hyvä uusi koti Juniorille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden kanssa vähän sattuu ja tapahtuu toisinaan, mutta onneksi kokemus on opettanut. Mulle nuo hevoset on aina olleet sellaisia sielunhoitajia, niiden kanssa murheet ja huolet unohtuu.

      Poista

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!