keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ullakon aarteet

Meidän koti on rakennettu kolmeen kerrokseen. Pienihän tämä silti on, tilaa tuntuu olevan juuri ja juuri meille kahdelle ja koirille. Aikanaan tässä on asunut viisihenkinen perhe, hollantilaisen muuttaessa wc oli juuri rakennettu sisälle ja talosta löytyi yksi ainoa sähkövalo. Kolmas kerros on haaveprojekti, aarrevarasto. Pikkuhiljaa olen kantanut alas uusiokäyttöön valikoituja esineitä ja unelmissa meidän makuuhuone siirtyy tuonne katon alle vielä jonakin päivänä. Toki jotain ihan konkreettistakin on tehty: paljon ylimääräistä on heitetty pois ja henkilökohtaisesti putsasin toisen puolikkaan seinät vanhasta kalkkimaalista. Blondin ahkeroinnin päätteeksi hollantilainen joutui muuramaan savupiipun kohdalta pudonneita kiviä takaisin seinään, joten välttelen etenkin yksin yläkerrassa hääräämistä nykyisin.

Tavaraa kuitenkin löytyy, turhaakin, mutta ei raaski heittää pois. Sodanaikaisia karttoja ja kirjeitä on iso pino. Erikokoisia puisia ja metallisia rasioita ja laatikoita on vielä varastossakin, vaikka osa onkin jo muussa käytössä. Käsittelyään odottavat vanhat lusikat, omaa ideaansa kaipaavat setti veitsiä ja haarukoita.

Haavemakuuhuone. Kehys saa jäädä peiliksi.

Pienen pintaremontin tarvetta?

 Vanha matkalaukku, jonka pesin ja maalasin.
Sisälle tyyny ja pikkukoiran peti oli valmis.

Puisesta haravasta sain viinilaseille telineen.
Rosmariini ja valkosipuli etsivät omaa paikkaansa. 

Peltipurkkeihin sai mausteet,
eivätpä pyöri enää laatikossa miten sattuu.

1 kommentti:

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!