maanantai 28. lokakuuta 2013

Ponitytön melkein täydellinen päivä

Muistan, kuinka pienenä oli aivan älyttömän hienoa ja mahtavaa, kun sai viettää suunnilleen koko päivän tallilla. Ratsastuskouluaikana oli hienoa, kun pääsi mukaan aamutallin tekoon: sai siivota karsinoita, viedä hevosia tarhaan ja harjata sekä satuloida ratsastustunteja varten. Päästiin me joskus ratsastamaankin palkaksi, tai sitten oma ratsastustunti oli samalla päivällä. Iän myötä tällaiset päivät ovat ikävä kyllä vähentyneet, mutta eilen palasin hetkeksi tuohon 'koko elämä omistettu hevosille'  -aikaan.

Aamulla hollantilainen vei minut tallille, ruokin hevoset ja pistin pojat pihalle. Alkoi tallin siivous, urakka, johon olin varannut koko päivän. Meidän talli on vanha navetta, jossa ei perinteisiä karsinoita ole. Koko tilan saa jaettua kuuteen osaan porteilla, molemmilla hevosilla on kahden porttivälin tila, eli noin 10x5 m yksiönsä. Hevosilla on kuivikkeena olkipatja, eilen tyhjensin kuitenkin koko tallin. Mutaisen pihan poikki kottikärryjen työntäminenkin alkaa tuntua lihaksissa, kun sitä toistaa useamman tunnin ajan. Pidin kyllä runsaasti taukoja, seurustelin hevosten kanssa ja nautin syksyn auringosta.

Kesken siivousahkeroinnin tieltä kuului erikoisen moottorin melua. Vilkaisin tielle, ja siellä vilahti joukko vanhoja autoja. Kauempaa kuuluva moottoreiden murina lupaili lisää näitä, joten juoksin hakemaan kameran kassista ja hyppäsin aidalle zoomailemaan.






Aidalta zoomatut kuvat eivät yllättäen näyttäneet hyviltä, enkä oikein itsekään nähnyt kunnolla, joten lähdin hetkeksi tien varteen odottamaan, jos näitä hienouksia tulisi vielä lisää. Tulihan niitä, mahtavaa! Autot oli viimeisen päälle kiillotettu, ja useimmat kuljettajatkin olivat pukeutuneet ajan henkeen sopivasti.






Iltapäivällä sain tallin siistiksi, hevosille puhtaan olkipatjan, vettä ja heinää nenän eteen. Huutelin pojat sisälle: juniori laukkasi iloisesti ovelle asti, seniori seurasi omaa vauhtia perässä. Harjasin molemmat hevoset ja juniori sai jäädä harjoittelemaan yksinoloa, kun kävin seniorin kanssa ratsastamassa. Törmättiin metsästäjäpariskuntaan ja senioriheppa käveli suoraan metsämiehen luokse, kovin uteliaana oli nuuskimassa asetta ja ammuksia, hassu.


Pojat innokkaina tulossa sisälle.
 
Kotiinpäästyä lihaksia kolotti ja suihkun jälkeen olisi ollut hienoa vain käpertyä sohvalle. Mutta-osuuteen kuulukin se, mikä teki päivästä vain melkein täydellisen. Normaali sunnuntai-iltana meidän perinteeseen kuuluu syödä pizzaa sohvalla elokuvia katsellen. Eilen ei kuitenkaan onnistunut. Hollantilaisen poika oli aiemmin soittanut, ja ilmoittanut tulevansa kyläilemään. Tallilta kotiuduttuamme tehtiin pikasiivous kotona ja jäätiin odottamaan Milanosta matkalla olevaa poikaa. Kahden tunnin odottelun (ajomatka Milanosta on n. 1,5h) jälkeen hollantilainen yritti soittaa pojallee, joka ei yllättäen enää vastannut. Päädyttiin hakemaan pizzat lähipizzeriasta kotiin, matkalta hollantilainen vielä yritti soittaa pojalle, jolla olikin nyt jo puhelin kiinni. Pizzoja odotellessa hollantilainen sai viestin: joudun huomenna aamulla töihin, nähdään joku toinen kerta. Sunnuntaiperinne sentään sai pizzansa, syömisen jälkeen uni vei voiton aika pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!