tiistai 27. elokuuta 2013

54. Apteekki takapihalla

En tiedä, onko tämä maaseudulla asuminen vaikuttanut asiaan, mutta olen nyt innostunut käyttämään luonnon omia tuotteita oman ja eläinten hyvinvointiin. Aiemmin luonnontuotteiden käyttö on rajoittunut lähinnä hevoselle syötettävään valkosipuliin, mutta nyt tutkin yhä enemmän ja enemmän mahdollisuuksia käyttää luonnontuotteita.

Keväällä pikkukoirasta tuli osittain kolmijalkainen. Kipeä jalka ei kuitenkaan aristanut kosketusta ja päätettiin katsoa pari päivää, jos vaiva menisi kotioloissa ohi. Pikkukoira sai pajunoksia pureskeltavaksi ja valkosipulia ruuan mukana. Paju sisältää salisylaatteja, mikä on myös tulehduskipulääkkeistä tuttu. Valkosipuli puolestaan on luonnon antibiootti. Näillä eväillä saatiin tassu parissa päivässä kuntoon, tosin voi olla mahdollista, että vaiva olisi mennyt ohi ihan itsestäänkin.

Nokkonen sisältää paljon rautaa, kalsiumia ja C-vitamiinia ja lisää virtsan eritystä. Kansanperinteen mukaan sitä on käytetty reumatismin, munuaiskivien ja astman hoitoon. Nokkosen lehdet on parasta kerätä kuivattavaksi alkukesästä ennen kukkimista. Tänä vuonna myöhästyttiin, mutta ensi kesänä aion kerätä hevoselle nokkosenlehtiä.

Ruusunmarjojen kausi on meillä nyt parhaimmillaan. Ruusunmarja sisältää runsaasti A-, C- ja E-vitamiineja sekä antioksidantteja. Lisäksi ruusunmarja sisältää galaktolipidiä, joka parantaa nivelten liikkuvuutta ja vähentää niiden tulehduksia. Näitä aionkin nyt ahkerasti kerätä ja kuivattaa, syöttelen hevoselle talven mittaan.

Itse aloitin tänään omenaviinietikka-kuurin. Kaksi kertaa päivässä veteen sekoitettuna ja hunajalla maustettuna. Terveysvaikutuksia luvataan paljon, saa nähdä huomaanko itsessäni mitään. Ideahan alkoi, kun hollantilainen luki internetin ihmeellisestä maailmasta omenaviinietikan auttavan sappikohtaukseen. Googlettelin sitten itsekin, miksei tuota voisi kokeilla, niin paljon hyvää se lupaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti: kehu, hauku, kiitä tai parjaa. Sana on vapaa!