sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

16. Kotiorjattaren ongelmat

Sunnuntaisin hollantilainen on töissä yhdeksästä viiteen ja sunnuntai on mun kotitouhuilupäivä. Teen aamusta pizzataikinan kohoamaan, koska illalla syödään pizzaa. Sunnuntai ja pizza on meidän vakiintunut perinne, löhötään ja syödään sohvalla ja katsotaan telkkaria. Ensimmäiset mun tekemät pizzat oli aika järkyttäviä: pohja oli paksu, eikä maussakaan ollut kehumista. Harjoitus tekee mestarin, nyt mun pizzoissa on ihana rapea pohja, ja onpa hollantilainen jopa kehunut niitä paremmiksi kuin joissain ravintoloissa.

Oman ongelmansa (jaloissa pyörivien koirien lisäksi) tähän sunnuntain touhuiluun tuo meidän talon sähköt. Voin pitää päällä kerrallaan joko uunin, pesukoneen, imurin tai kuuman veden, muuten sulakkeet eivät kestä ja koko mökistä napsahtaa sähköt poikki. Toisaalta laiskamadon purressa tämä tarjoaa oivan tekosyyn - voi, kun en voinut tänään imuroida, pesin koko päivän pyykkiä...

Italialaiset rouvathan siivoavat joka päivä, koko ajan. En ymmärrä millä ne jaksavat. Kahden koiran kanssa en saisi tätä taloa pidettynä siistinä, vaikka siivoaisinkin päivittäin, meille riittää kahdesti viikossa suoritettava kunnollinen siivous ja viikon mittaan satunnaiset koirankarvan hävitykset. Meidän ulko-ovi aukeaa myöskin suoraan keittiöön, ilman minkäänlaista eteistilaa, ulospäin taas suoraan tielle, joten sisälle kantautuvan kuran ja hiekan määrä on vakio. Toisinaan masentaa puunata asunto huippuunsa, kun heti ensimmäisen koirien ulkoilun jälkeen puhtaasta kodista on jäljellä vain ajatus.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

15. Vapauttavaa juhlintaa

Keskiviikkoiltana oli meidän läheisellä viinitilalla festa della liberazione, missä oli soittamassa hyvän ystäväni poikaystävän bändi. Olen noita nyt kuunnellut vuoden verran, ja vihdoin ensimmäistä kertaa pääsin livenä katsomaan.
<iframe width="560" height="315" src="http://www.youtube.com/embed/2x1i9hhyh6k" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>

Tarjolla oli perinteisesti pizzaa, olutta ja viiniä, ihmisiä yllättävän paljon (ensimmäistä kertaa heidän järjestämien festa della liberazionejen aikaan oli hyvä sää!) Yhtään liian kännissä riekkuvaa ei taaskaan näkynyt, ihmiset osaavat juoda ja käyttäytyä, ja vaikka esimerkiksi lavan edestä puuttuivat minulle kovin tutut järjestyksenvalvojat, ja lavan edessä tanssivien meininki oli varsin hurjaa, ei mitään ihmeitä sattunut.



tiistai 23. huhtikuuta 2013

14. Mammutti

Käytiin tänään katsomassa meidän tulevaa mammuttia, eli hevosta. Tiesin, että tallilla pyörii toinen suomalainen, mutta silti oli mahtava fiilis kuulla aamulla sanat "ootsä Suomesta?".  Meillä on siis tarkoituksena adoptioida Ugraina-niminen hevonen. Ugrainan omistaja on kadonnut 5-6 vuotta sitten, eikä ole maksanut hevosen elättämisestä tallille mitään. Tallin omistaja lupasi, että saadaan se ottaa, mutta virallista omistajanvaihdostahan ei luonnollisesti voida tehdä. Ugraina on jo suhteellisen iäkäs, lähemmän 20-vuotias, mutta ollut viime kesään saakka aktiivisessa käytössä ja edelleen innokas tekemään töitä. Loistava maastoratsu hollantilaiselle siis. Hevosella on luultavasti cushingin tauti, joka saa sen karvan kasvamaan kuumallakin, joten tänään käytettiin suurin osa ajasta sen siistimiseen. Vanha herra nautti silminnähden, kun joku pitkästä aikaa hoiti ja rapsutti. Kävin hetken juoksuttamassa Ugrainaa kentällä, hieno askel ja toimi varsin automaattisesti. Hiljensin hevosta perinteisellä suomalaisella "ptruu"-äänellä, kunnes sain tietää, että italialaiset viheltävät hevosen pysäyttämiseksi. Huomenna mennään taas uudestaan, ja tarkoitus on kiivetä hevosen selkään. Voitte vain kuvitella, miten hymynä olen tämän päivää (ja huomisen ja ja...)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

13. Murrehirviö metsässä

Meidän naapurissa asuu arviolta lähemmäs 80-vuotias rouva, jota olen aina pitänyt kärttyisenä. Toki tervehditään, kun vastakkain satutaan, mutta harvemmin olen nähnyt rouvan hymyilevän. Eilen hollantilaisen ollessa töissä, lähdin koirien kanssa metsään. Siellähän se rouva oli hakkaamassa kirveen kanssa puita, tupakka huulessa. Kotiinpäin kävellessä satuttiin polulla vastakkain ja rouva jäi jutulle. Kyseli mitä koiria meillä, no nehän on ihan seurakoiria, mikä italialaisissa toisinaan aiheuttaa suurta hämmennystä. Koiralla kun pitäisi olla virka metsästämässä, etsimässä tryffeleitä tai ajamassa karjaa. Seuraavaksi rouva tiedusteli asummeko maalla vai kaupungissa. Hieman ihmetellen vastasin, että täällähän me asutaan. Rouva hämmästyi kovasti että ihanko koko vuosi me asutaan täällä eikä meillä tosiaan ole toista asuntoa missään. Avolasca on talvisin kuollut, mutta kyllä tänne meidän lisäksi muutama muukin jää...

Tänään oltiin hollantilaisen kanssa yhdessä aamulenkillä, ja rouva sattui olemaan juuri pihallaan. Hollantilainen toivotti huomenet ja lisäsi vauhtia, joten jäin jälleen rouvan keskustelun uhriksi. Mukavia tuo taas jutusteli, kanat kuulema munivat yli tarpeen, joten voidaan hakea munia, jos tarve vaatii. Kotona huomautin hollantilaiselle, että hän olisi voinut hoitaa tuon keskustelun huomattavan paremmalla italian taidollaan, mutta kun rouvan kanssa joutuu aina juttelemaan niin pitkään, ettei hollantilainen halua.

Hollantilaisen työpaikalle, meidän kylän agriturismoon, on tulossa lehmiä ja käytiin siellä auttamassa paikat kuntoon. Hollantilainen kertoi pomolleen mun keskusteluista tämän rouvan kanssa, ja sain kehuja, kun ymmärsin. Rouva on Calabriasta kotoisin ja sekoittaa sujuvasti etelä- ja pohjoismurteita, eivätkä kaikki syntyperäiset italialaisetkaan aivan aina ymmärrä.

Oli ihanaa päästä hetkeksi talikon varteen ja heinän ja oljen tuoksujen keskelle, olenkin jo oikeastaan kaivannut tuota. Huomenna päästään katsomaan meidän mahdollista tulevaa hevosta tarkemmin, ehkä jo ensi viikolla saankin sitten heilua talikon varressa päivittäin (ja läskit kiittää).

lauantai 20. huhtikuuta 2013

12. Viinin viemä

Kokkikolmonen viihtyi taas tänään keittiössä ja on oikeastaan ylpeä tuotoksestaan. Jälleen kerran en tuotoksistani kuvia saanut, jotenkin ei vain tunnu luontevalta kuvailla omaa lautasta, etenkin kun en mitenkään panosta tarjoilun esillepanoon. Kuitenkin, menuna oli tänään juustoisia uuniperunoita ja porsaan fileitä punaviinikastikkeella. Uuni 200 asteeseen, perunoille huolellinen pesu ja leikkuulaudalle. Leikkaa perunoihin syviä viiltoja reilun puolen sentin välein. Näihin viiltoihin sitten ujutetaan voita ja parmesaania. Meiltä löytyi parmesaania ainoastaan valmiiksi raastettuna, joten kovin juustoisia näistä ei tullut. Täytetyt perunat öljytylle pellille, reilusti (ja tosiaan reilusti) suolaa päälle ja uuniin. Noin puolentunnin jälkeen lisäsin öljyä ja juustoa, tunnissa perunat olivat valmiina.

Punaviinikastikkeeseen tutustuin aiemmin päivällä nopeasti googlettamalla muutamia reseptejä läpi, ja helpoimman ja yksinkertaisimman kuuloisista ohjeista loin oman yhdistelmän. Noin puoleen litraan vettä sekoitetaan lihaliemikuutio, kuution sulettua punaviinietikkaa n 0,5dl, vajaa dl sokeria ja 2-3 dl punaviiniä. Annetaan kiehua hiljalleen välillä sekoitellen noin puolen tunnin ajan. Itse käytin suurustamiseen vehnäjauhoja, mutta luultavasti Maizena toimii yhtä hyvin, ellei paremmin. Siivilöin suurustetun kastikkeen, lisäsin reilun desin punaviiniä ja annoin lämmetä fileiden paistamisen ajan.

Meillä on kotona viininpullotuksen vahinkopulloja, joista puuttuu etiketit. Katsoin tarkkaan, että avaan punaviinipullon kastiketta varten, mutta kas vain, pullossa olikin rosè-viiniä... Nyt siis joudun juomaan kastikkeenteosta jääneen punaviinin lisäksi tuon rosèn. Hollantilainen on töissä, eikä voi auttaa. Viinimaassa asumisen vaikeuksia.

torstai 18. huhtikuuta 2013

11. Unieni Suomi

En ole enää aikoihin keskittynyt siihen, mitä kieltä tuotan. Hollantilaisen kanssa puhutaan sekaisin englantia ja italiaa, sattuupa sekaan toisinaan joku sana suomea ja hollantiakin. Hollantia ymmärrän jonkun verran, jos oikein kovasti keskityn. Eilen illalla väsymys taisi kuitenkin painaa päälle, ja puhe kääntyi vahingossa suomeksi. Eihän hollantilainen siitä ottanut selkoa.

Olen nyt muutaman yön viettänyt unissani Suomessa. On ollut ihanaa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, tapasinpa jopa Duudsonit, mutta aamulla karu totuus iskee päin naamaa. Kesäkuuhun ja Suomen lomaan on vielä aikaa. Onneksi äiti ja kummivanhemmat ovat tulossa vierailulle, tähän voi jo melkein laskea päiviä: 3.toukokuuta on ihan pian!


Mun perheen saari Keski-Suomessa ja Jyväskylän satama kolmen aikaan kesäkuisena yönä.

Rakastin Suomessa ollessa elokuisia lämpimiä, mutta jo pimeitä iltoja. Italian koko kesä on elokuista iltaa ja nyt kaipaankin Suomen kesän yöttömiä öitä. Toki on myös hienoa päästä näyttämään hollantilaiselle, miltä näyttää, kun aurinko ei laskekaan.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

10. Vesipedot

Eilisen ihanan aurinkoisen päivän kunniaksi lähdettiin koirien kanssa Val Curoneen joelle. Heinä- elokuun helteiden aikaan joen rannat on varsin täynnä, mutta nyt saatiin nauttia ihan omissa oloissa. Vettä oli paljon, joki kerää vuorilta sulavat lumet ja viime kuukausien sadevedet. Pienempi koira ei juuri veteen uskalla, isompaa sieltä ei saisi pois. Pari kertaa isompi koira juoksi turhan syvälle, ja oli lähellä joutua virran viemäksi - mutta kun kiviä on niin hauska pyydystää.






Kotiin lähtiessä mietittiin, mihin tie vie, jos ei käännykään takaisin kotiin, vaan jatkaa suoraan. Ajettiin pienten vuoristokylien läpi Serravalleen ja sieltä kautta takaisin kotiin. Rakastan noita vuoristomaisemia, pieniä kyliä, joissa talot on kylki kyljessä omana ryppäänään, kiemurtelevia teitä ja horisonttiin piirtyviä, vielä lumen peittämiä Alppeja. 





Iltapäivällä käytiin uudemman kerran tapaamassa karjanajajia ja kertomassa päätöksestä ottaa kesäasumistarjous vastaan. Tuli puheeksi, että hollantilainen haluaisi muutaman kanan ja paikan pomokin innostui asiasta. Hän lupasi hoitaa kanoille ruuan, jos hollantilainen hoitaisi kanat muuten. Sellainen parisataa kanaa, olisiko hyvä? Minulle luvattiin pari lammasta ja vuohea, voin tehdä juustoa. Alkaa vaikuttaa, että pian meillä on oma maatila pyöritettävänä. Hevoset voidaan viedä tilalle, kunhan ollaan niiden puoli hoidettu kuntoon, itsemme muutamme kunhan karjanajajat kuukauden sisään lähtevät karjansa perään ja loput eläimet  otetaan sitten kesäkuussa, kun ollaan kotiuduttu Suomen reissulta.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

9. Tyhjä talli

Viime viikonloppuna töissään hollantilainen keksi, että voitaisiin kysyä hevosille paikkaa meidän lähellä olevalta karjanajajien tilalta. Kyseessä on iso tila, talo, useampi navettarakennus, heinävarastot, kaikki. Harvemmin ohi ajaessa siellä mitään elämää näkyy, ja olinkin luulossa että se on enemmän hylätty. Paikan omistajat asuvat Bergamossa, ovat talvella paikalla ja kevään tullen siirtävät nautansa vuorille laiduntamaan. Eilen käytiin vierailemassa ja heti meidät istutettiin pöytään juomaan viiniä ja maistelemaan juustoja. Ei kuulemma ongelmaa, saadaan pieni navetta käyttöön, maksustakaan ei tarvitse huolehtia. Itseasiassa, jos voitaisiin kesä asua siellä, katsoa vähän tilan perään. Mehän hollantilaisen kanssa innostuttiin ajatuksesta. Saisi kerralla ratkaistua ongelmat hevosten sijoittamisen kanssa, olisi maata, mihin laittaa puutarha sekä koirille pihaa juosta. Eiköhän me tuohon diiliin lähdetä, käydään vielä ensi viikolla juttelemassa ja katselemassa lisää.

Kevät tosiaan tuli. Ulkona auringossa pärjää jo t-paidalla hetken, ja lämpötilatkin nousevat 20 asteen kieppeille. Parissa päivässä puut ovat alkaneet vihertää toden teolla, pääskysiä ilmestyi kuin tyhjästä ja illat täyttää lepakoiden vihellykset. Isompi koira on hormonihuuruissa, eikä ruoka maita, pienempi on ihmeissään jokaisen linnun, perhosen ja ötökän perään. Kesäasukkaat kiirehtivät kylään siivoamaan talven tyjillään olleita taloja, vanhukset kokoontuvat tien varteen jutustelemaan. Talven jälkeen herätään taas henkiin.

torstai 11. huhtikuuta 2013

8. Pullojen hengetär

Hollantilainen oli eilen notaarilla viimeistelemässä talon papereita, ja minä sitten hollantilaisen puolesta töissä pullottamassa viiniä. Elämäni toinen kerta pullottamassa, ja oikeastaan tykkään tuosta touhusta. Pullotuksessa on kaksi konetta: ensimmäinen huuhtoo pullot, täyttää ja korkittaa. Toisessa koneessa pullot saavat capsulan,  eli sen korkin päällä olevan paperin ja etiketit. Pullottamiseen siis tarvitaan yksi syöttämään tyhjiä pulloja koneeseen, yksi vaihtamaan pullot koneesta toiseen, vähintään yksi kontrolliin ja mielellään kaksi pakkaamaan valmiita pulloja. Meitä oli koneen loppupäässä kolme, eikä tuokaan ollut liikaa. Yksi nosteli pullot koneesta laatikoihin, minä olin sukemassa laatikot ja kolmas kantoi laatikot siirtolavoille. Tehtiin 12 ja 6 pullon laatikoita, molemmissa pullot kyljellään. 12 pullon laatikkoon tulee valmiiksi pohjalle pahvi, jossa on paikka kuudelle pullolle, näiden jälkeen uusi pahvi ja toiset kuusi pulloa. Kuuden pullon laatikoissa taas on pohjassa taite, joka jakaa pullot, kerrosten väliin tulee pahvi, ja kannesta löytyy samanlainen taite kuin pohjasta jakamaan pullot. Tietty myös kaikki laatikot taitellaan kasaan ennen varsinaisen pullotuksen aloittamista, sekä nuo tarvittavat pahvit ja muut. Meillä sattui olemaan yksi aamu-uninen laatikoiden kasaaja, joten kesken touhun huomattiin seassa ylösalaisin pakattuja laatikoita. Ei muuta kuin uudestaan kasaamaan. Tietenkään en taaskaan ottanut kameraa tai edes puhelinta mukaani, joten kuvia ei tästä touhusta ole.

Hollantilaisen asioidessa notaarilla, olin pienemmän koiran kanssa odottelemassa mukana. Istuttiin kadulla penkillä ja katseltiin maailmaa. Pienen koiran ongelmahan on, että se reagoi kaikkeen uuteen haukkumalla, myös jokaiseen ihmiseen. Tätä harjoiteltiin sietämään, ja olihan tuo hiljaakin joitakin hetkiä. Toiset koirat on edelleen hirveän haukunnan alla, mutta mm. autoille haukkuminen on jo vähentynyt. Hollantilainen sai talon paperit hoidettua, olivat kuulemma lisänneet papereihin kohdan, että minulla on oikeus asua tässä talossa kunnes aika jättää, siis myös hollantilaisen (joka nyt muutenkin oletettavasti kuolee aiemmin) kuoltua. Mitä tuollaiseen pitäisii sanoa, riittääkö kiitos?

maanantai 8. huhtikuuta 2013

7. Sadetta paossa

Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, hollantilainenkin sen tietää. Sunnuntaisin meillä vietetään pizzailtaa, läskilläkin on tähän lupa. Ja olihan läski toki päivällä koirien kanssa metsässä kuluttamassa kaloreita.
Tällä viikolla pitäisi pullottaa viiniä, mutta sataa. Italialainen harvoin tekee töitä ulkona sateella. Toki sade haittaa pullotuskoneen toimintaa ja sadonkorjuun aikaan muuttaa rypäleiden sokeripitoisuutta, mutta voisi kai tuolla muuta tehdä. Poliiseihinkin törmää varmemmin hyvällä säällä, kun uskaltautuvat kahvilasta ulos.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

5. Kokkisotilaat

Tänään meillä syödään maailman parasta kanasalaattia. En voi kirjoittaa ruokablogia, koska mun kokkaaminen tapahtuu aina mutu-tuntumalla, enkä voi siis jakaa tarkkoja reseptejä, enkä myöskään koskaan jaksa/muista/ehdi/viitsi ottaa kuvia noista luomuksistani. Tämän kanasalaatin ohjeen olen saanut hyvältä ystävältä aikana, kun asuttiin kimppakämpässä. Tosin alkuperäinen ohje on päässyt unohtumaan, ja tämä on mun oma versio.
kanaa (itse käytän n.400 gr kanafileitä)
riisiä
kurkku
2 punaista paprikaa
fetajuustoa
suolapähkinöitä

Kastikkeeksi sekoitan majoneesia, sinappia, vettä, aavistuksen sokeria, suolaa, valkopippuria ja valkosipulijauhetta.

Yleensä paistan kanat ja keitän riisit jo päivällä valmiiksi, illalla on sitten helppo vain sotkea kaikki sekaisin kun ruoka-aika lähenee. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu myös persikoita, mutta persikka-aikaa odotellessa salaatti on ihan herkkua näinkin.

Puhuttiin joku aika sitten taas vaihteeksi hollantilaisen kanssa ruokaperinteistä. Kerroin miten koulussa aina syötiin punajuurilaatikkoa ja tykkäsin siitä hulluna, mutta äiti ei osannut sitä kotona tehdä. En siis ole syönyt punajuurilaatikkoa sitten kouluaikojen, pitäisi itse etsiä reseptejä ja koettaa hioa se oma täydellinen. Hollantilainen tästä kuitenkin innostui ja lupautui kokkaamaan. Yleensä hollantilaisen kokatessa kattilaan muussataan perunan lisäksi jotain muuta vihannesta ja tarjoillaan lihan kanssa - ei siis mitenkään valtavia makuelämyksiä, ja tästä syystä minä hoidankin useammin tuon ruokahuollon. Eilen hollantilainen kuitenkin sai luvan vallata keittiön illallista varten. Tuloksena oli kattilaan muussattua perunaa, sipulia ja punajuurta, johon oli vielä sotkettu majoneesia, tarjoiltuna possun fileen kanssa. Ei siis suuresti yllättänyt tuo ruuan koostumus. Maku oli kuitenkin aivan loistava! Ei nyt ihan vetänyt vertoja punajuurilaatikolle, mutta hyvää se oli.

Hollantilainen on muuten töissään risotto-vastaava. Olen syönyt kolme-neljä kertaa hollantilaisen tekemää risottoa, ja aina se on ollut jotenkin pilalla. En siis usko, että se voi suht menestyvässä ravintolassa valmistaa risottoa kaikille asiakkaille. Eikä asiakkaat kuulemma valita, päinvastoin, kehuvat miten hyvää se on. Noh, toukokuussa, kun äitini on meillä kylässä, voidaan "anopin" kanssa testata osaako hollantilainen oikeasti tehdä sen risoton.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

4. Kylähöperyys iskee

Pääsiänen meni, hollantilainen oli töissä. Lauantaina onneksi paistoi aurinko, ehkä nyt taas jaksaa tätä sateista ja harmaata. Tosiaan lauantaina vietinkin aikaa koirien kanssa ulkona, tarkenin jo t-paita päällä ja luonnollisesti käsivarsiin tarttui punertava väri. Pienelle koiralle oli taas hyvää harjoitusta pyöriä meidän kylänraittia edestakaisin, sen suhtautuminen autoihin ja ihmisiin on vielä järkyttävä haukku ja tätä nyt yritetään kitkeä pois. Talvi on sinänsä ollut hankala, kun ei meidän kylässä juuri törmää ihmisiin - viikonloppuisin hyvällä säällä agriturismon asiakkaita näkee, mutta siihenhän se melkein jää. Toivotaan nyt että kesäasukkaatkin näyttäytyisivät ahkerammin. Onhan se itsellekin mukavaa, kun taas näkee ihmisiä. Toisinaan huomaan, että täällä asuminen on oikeasti erakoittanut mua todella paljon, ajatus esimerkiksi Milanoon menosta tuntuu ahdistavalta. Toki kun ihmisten keskella pääsee, tajuaakin ettei se nyt niin kamalaa ole.

Hollantilainen jutteli viikonlopun aikaan talon entisen omistajan kanssa, ja saatiin käyttöömme myös taloon kuuluva maapläntti. Nyt pitäisikin käydä katsomassa, missä se tarkalleen on ja millaista kasvustoa sieltä löytyy. Katsotaan jos me saataisiin ainakin kesäksi siihen hevosille paikka. Mun edellisestä ratsastuskerrasta on jo yli puoli vuotta ja kaipuu satulaan on suuri. Meillä on kilometrikaupalla mahtavia metsäteitä, joita koirin kanssa ollaan kulutettu ahkerasti, mutta olisi hienoa päästä vähän pidemmälle tutkimusmatkalle hevosen selässä.