torstai 13. lokakuuta 2016

Ulkomaantäti

Minullakin on sukulaisia ulkomailla. Isän siskot Ruotsista ja Saksasta olivat lapsuudessa odotettuja kesävieraita. Tädit toi tuliaisia, lähetti joulukortin ja niille soitettiin muutaman kuukauden välein. Aina silloin tällöin mekin reissattiin tädeille. Minulle perheen ja suvun silloisen nuorimpana serkut olivat isoja ja jänniä, puhuivat eri kieltäkin. Ei tuohon asetelmaan pikkuinen tyttö juuri kiinnittänyt huomiota, minulle oli yhtä normaalia että täti asui Saksassa kuin toinen täti samassa kaupungissa.
Nyt tilanne on kääntynyt toisin päin: minä olen se ulkomaantäti. Väitän että tällä puolella ei ole yhtään niin kivaa. Monelle muullekin ulkosuomalaisille tuttu paine "koskas tuut Suomeen" on valtava ja raskas. Kun minä en tiedä. Tiedän, että olen itse polkuni kulkenut tähän pisteeseen, ja vaikka aika paljon matkalla on ollut pelkkää kohtalon sanelua, itse olen valintana tehnyt. Olen valinnut elämän Italiassa, olen valinnut elämän koiranomistaja. En halunnut koiraa, joka tykkää vain suomalaisista, sille on nimittäin himpunvaikea löytää hoitajaa. Voisin painaa duunia viinitarhoilla ja näin ollen lomailla aika lailla koko talven, mutta niillä palkoilla lasketaan jokainen suuhun viety lusikallinen eikä matkustella. Sen sijaan seurasin intohimona ja löysin työn hevosten kanssa, josta saa ihan kovasti rahallista vastinetta ympäri vuoden, mutta josta irtautuminen on vähän hankalampaa. Minäkin, kuten moni muukin ulkosuomalainen, tiedän että lentokoneet, junat, laivat, autot ja muut kulkuvälineet kulkevat kyllä molempiin suuntiin, eivät ainoastaan Suomeen. Kun joskus ehkä lomalle pääsen, miksi minun pitäisi automaattisesti suunnata Suomeen hyttysten syötäväksi tai pelaamaan juhannuksen raatolottoa? Ehkä minäkin haluan joskus lomalle lämpimään, tai lomalle, jota ei täytä stressi siitä, ketä ehdin tavata ja ketä en.
En tunne erikseen velvollisuutta kutsua ystäviä tai sukulaisia kylään, yritän tehdä kaikille selväksi, että meillä saa kyllä kyläillä, ihan mielellään. Kiitos internetin, joka tekee kaukana asumisesta vähemmän raskasta, voin olla ulkomaantäti, joka watsappailee veljenlapsilleen. Ja veljentyttö, joka watsappailee Ruotsin tädille, koska ajat onneksi muuttuvat.

lauantai 6. elokuuta 2016

Sänky ja aamiainen

Tämä meidän työpaikkahan on ollut booking.comiin listattuna jo jonkin aikaa. Viime kesänä meillä oli pari kertaa asiakasvieraita, mutta herra pomo huolehti niistä. Kesän korvalla kalenterissa koputteli huonevaraus heinäkuulle ja toinen elokuulle. Ranskan reissulla puhuttiin rouva pomon kanssa, että kyllä me voidaan yksi kesä leikkiä majatalon isäntää. Kaksi varausta, eihän noista ole vaivaa! Hollantilainen saikin pian käyttöönsä bookingin tunnukset ja me saatiin aika vapaat kädet bed&breakfastin pyörittämiseen.


Hollantilainen kikkaili hieman hinnoilla heti tunnukset saatuaan, joten päästiin oman kylän listan kärkeen parhaalla tarjouksella. Varauksia alkoi sadella, ja pian oltiinkin täynnä. Oikeastihan meillä on vain kolme huonetta, ja yritetään myydä kahta. Näin vierasmäärä on maksimissaan 7, yleensä 2 tai 4, ja voidaan tarjota huippua palvelua. Koska nyt kuitenkin ollaan linnassa isossa talossa, jota ei ole suunniteltu b&b käyttöön, on tilat vähän mitä on. Toki löytyy telkkari- ja pelihuonetta, mutta vieraista voi tuntua hieman oudolle hiippailla keskenään täällä. Ollaan kyllä kehoitettu kaikkia olemaan kuin kotonaan, ja hienosti ovat vieraat tuohon sopeutuneet. Suurin osa kyllä vain nukkuu ja syö aamiaisen meillä, ja touhuavat sitten omiaan päivät.


Kun meillä on asiakkaita, myös me nukutaan linnassa. Heinäkuun alun jälkeen olen saanut painaa pääni omaan tyynyyn noin viisi kertaa. Henkilökunnalle tarkoitettu osa talosta on ihan tosissaan alkuperäisessä kunnossa, patjat on siis hevosenjouhilla täytetyt, kuopille painuneet. Yhtenä yönä siirryin lattialle nukkumaan, kun ei selkä vain kestänyt. Onhan tässäkin tietysti työsarkaa. Kaksistaan kun hoitaa aamupalan, vastaanoton, siivoamiseen ja tarvehankinnat, työpäivällekin kertyy pituutta - eli ei sinänsä haittaa nukkuuko kuopoaisella pätkällä vai lattialla, uni tulee kyllä. Pomot kyllä antoivat luvan laittaa lapun tiskille, jos alkaa tuntua liialta. Yhden kymmenen päivän putken jälkeinen vapaa tuntui kyllä ansaitulta, ja elokuun puolessa häämöttävä miniloma kutsuu jo kovasti. Pitkään hyvässä piilossa pysynyt inspiraatio ja kirjoitusintokin on palannut, nyt vain pitäisi löytää aikaa!


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Vela ja vauvakuume

Minä olen vela - vapaaehtoisesti lapseton. Olen ylpeä täti viidelle veljenlapselle, tykkään yleensä tapaamistani lapsista, mutta omia en halua. Vauvojen näkeminen, kuvissa tai livenä, ei herätä sen suurempia tunteita. Ne on pinkkejä ja niillä on yleensä räkää poskella eikä ne todellakaan muistuta vanhempiaan. Auta armias, jos eteen tulee eläinvauva, jopa kuva. Ne on niin herttaisen pieniä ja avuttomia, pahimpana päivänä saattaa vähän silmänurkkakin kostua. Minä nyt vaan tykkään enemmän eläinvauvoista.


Vauvoja nyt kuitenkin tunkee joka raosta -sori vaan juuri synnyttäneet tai siihen valmistautuvat tutut- joten aihe on vähän väkisinkin mielessä. Etenkin kun oma ikäluokka kääntää tänä vuonna mittariin 30, tuntuu buumi olevan kukkeimmillan. Äiti on onneksi tajunnut jättää kyselyt, mutta jokainen "koskas teillä tepsuttaa pikkuvarpaat" vahvistaa omaa päätöstä. Ei kuule tepsuttele, ellei ne ole koiran. Tai kissakin voisi joskus tulevaisuudessa olla ihan kiva.


Tietenkin tämä on myös valinta, joka vaikuttaa tulevaisuuteen. Kuka minusta huolehtii sitten kun olen vanha? Ei se lapsi ole mikään tae! Entä jos pyöräytän maailmaan toisen tällaisen huithapelin, joka karkaa maailmalle ja jättää vanhan äitinsä muiden riesaksi? Tai jos se kersa jostain keksii alkaa diilaamaan huumeita ja mafiapomo murhaa sen velkojaan odotellessa? Mitä tahansa kun tässä elämässä voi sattua.

Ehkä tämä on tulevaan ikääntymiseen liittyvää kriisiä, mutta viime aikoina olen huomannut pienen takaraivoon koputtavan mitä jos -tyypin. Kun facebookissa saa seurata tuttujen kasvavia perheitä, tai kun jonkun blogissa asuu tosi kiva lapsi. Hetken vatsanpohjassa kutittaa se miksei, kunnes se seuraavan kerran ruokakaupassa nilkoille minikärryllään ajavaa kakaraa väistellessä katoaa. Ihan jees, onneksi ei ole mun.

Kuvat lainattu Internetistä.




perjantai 17. kesäkuuta 2016

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista

Ei mitään uutta, ei mitään jännää. Koko kevät on oikeastaan uiskenneltu aika tummissa vesissä ja nyt tuntuu, että riittää jos päivän kerrallaan astelee eteenpäin. Blogista en halua tehdä masentunutta valitusvirttä ja ihan rehellisesti en ole jaksanut edes yrittää kirjoittaa niistä pienistä kivoista hetkistä, joiden avulla jaksaa.

Käytiin Ranskassa pooloa pelaamassa. Pomo pelasi, minä hoidin hevoset ja hollantilainen sekä koirat hengaili mukana. Siellä oli kivaa, aurinkoa, lämmintä ja väriä. Turha ehkä mainita, että meillä on keskieurooppalainen sää, kolmas aurinkoinen päivä tässä kuussa saattoi juuri loppua.

Pikkumusta täytti vuosia, oli hyvä syy juhlia. Oli hatut, ilmapallot ja sankarille kakkua. Itse lopetin röökaamisen maaliskuussa ja on kakku maistunut. Sitä ei kuulemma huomaa, vaikka vaaka päivittäin niin väittääkin. Onneksi tuokin jo helpottaa.

Sanoinko jo että on sadellut? Ilmoja pidellyt? Taukoaa se sadekin, hetkittäin. Joo ja koti-ikävä. Koulujen loppumisen suvivirsihypetys sai itkun kurkkuun noin sata kertaa. Veljenpoika sai valkolakin, tädillä vähän ikäkriisi iski ja sitten oli taas se suvivirsi. Ehkä kymmenen vuoden päästä koirista jättää aika ja mekin päästään Suomeen.


Kyllä tää tästä. Jos heinäkuussa vaikka alkaisi kesä?
Pitänee useammin kirjoittaa väkisin positiivisia ajatuksia, mieli on heti paljon iloisempi!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Vaikeampia on aamut

Jonkun aikaa jo on ollut vähän vaikea herätä aamulla. Siitepöly on vetänyt koko kropan tukkoon, ja aamulla tekisi oikeasti vain mieli vetää peitto korviin ja kääntää kylkeä. Kun sieltä peiton alta on kuitenkin pakko nousta, päivät on kuitenkin ihan kivoja - onhan mulla joukko huipputyyppejä arkea piristämässä!



 Pikkumusta halusi maistaa fishermans friend -pastillin. Oli kai hyvää, kun piti saada lisääkin. Hän myös tietää, että välillä on hyvä heittää jalat taivasta kohti.


Linnan pihaa vartioinut koira lähti pomojen luo Ranskaan, joten meidän koirat saa olla vapaammin ulkona kun ei tarvitse pelätä koiratappeluita. Pikkukoira on hieronut ystävyyttä vanhan talonmiehen russelin kanssa, isompi on vain tosi cool.



Talven aikana yleensä unohdan kykyni tappaa kaikki kasvit, niin tänäkin vuonna. Innostuin omin käsin rakentamaan keittiön ikkunalle taimipuutarhan, josta pitäisi tulla paprikaa, tomaattia, vesikrassia ja ruohosipulia. Luultavasti saan aikaan yhden rikkaruohon ja jonakin yönä koko rakennelma putoaa alas.

Ja jos ruudun takana sattuu olemaan muita, jotka ovat innoissaan odottaneet Hevoshullua, Pollea ja muita Lenan sarjakuvia, vilkaiskaapa tätä!